Uutiset

Keränen tyytyväinen saattohoidon kehittämiseen budjettiriihessä osotettuihin varoihin

Share |
01.09.2017

 

 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, keskustan lääkärikansanedustaja Niilo Keränen on erittäin tyytyväinen hallitusriihessä sovitusta miljoonan euron panostuksesta saattohoidon yhtenäisten hoidon perusteiden toimeenpanon kehittämiseen.

 -          Palliatiivista hoitoa eli parantumattomasti sairaan ihmisen oireidenmukaista hoitoa ja saattohoitoa ei kaikkialla maassa ole vielä tänä päivänä saatavilla. On erittäin tärkeää niin kyseisen ihmisen, kuin omaistenkin kannalta, että saatavilla on oireenmukaista, tuskaa ja kipua lievittävää sekä niitä poistavaa hoitoa kuoleman lähestyessä. Jotta hoitoja olisi kaikkien saatavilla, on sairaanhoidon toteuttajien hankittava näiden hoitomuotojen osaajia. Hoidon saatavuuden ja laadun turvaamiseksi myös terveydenhuollon perus- ja täydennyskoulutuksessa on lisättävä palliatiivisen ja saattohoidon osuutta nykyisestä, Keränen toteaa.

 Keränen on hyvillään myös siitä, että Keskustan eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen terveydenhuoltolain 24 § muuttamiseksi. Kyseinen pykälä määrittelee kunnan sairaanhoitopalveluiden sisällön ja siihen tulee lisätä kuuluvaksi myös palliatiivinen hoito ja saattohoito. Lisäksi lakialoitteessa ehdotetaan muutosta myös pykälään, jossa määritellään kotisairaanhoidon sisältöä. Tällä muutosesityksellä pyritään siihen, että palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa oleva potilas voisi halutessaan saada hoitoa kotonaan, tutussa ympäristössä, jossa hän voisi myös kuolla. Budjettiin varattu määräraha edistää lakialoitteen tavoitteiden toteutumista.

 -          Kuolemaan liittyy paljon ahdistusta, luopumista ja useasti fyysistä kipuakin. Meidän tehtävämme on taata ihmiselle arvokas ja hyvä kuolema, lakialoitteen valmistelussa mukana ollut Keränen sanoo.

 

20.04.2018Keränen ehdolle maakuntavaaleihin
15.09.2017Kesk Keränen pettyi kokoomusministerin vastaukseen
01.09.2017Keränen tyytyväinen saattohoidon kehittämiseen budjettiriihessä osotettuihin varoihin
30.08.2017Mukavahenkinen vierailu Pikku- Paavalin päiväkodissa
22.08.2017Keränen vierailee Pikku-Paavalin päiväkodissa
19.05.2017Terveysperusteista verotusta edistettävä
06.04.2017Kansanedustajat: Talvitie, Vähämäki ja Keränen: Pohjois-Pohjanmaa pilottimmakunnaksi valinnanvapauteen
04.04.2017Myönteistä jätevesiasetuksesta
28.03.2017Niilo Keränen Sarakylässä
09.03.2017Tiedote: Sote vihdoin maaliin

Siirry arkistoon »