Onko Suomella varaa yhden lapsen politiikkaan?

Share |

Perjantai 16.2.2018 - Niilo Keränen


Vuonna 2016 Suomessa syntyi 52 814 lasta. Se on 2 658 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kyseessä oli kuudes perättäinen vuosi, kun syntyneiden lasten määrä väheni edellisvuodesta. Vielä vuonna 1990 lapsia syntyi noin 65 000. Vuonna 2016 syntyneistä lapsista noin 6 000 syntyi äideille, jotka ovat itse syntyneet ulkomailla. En löytänyt tietoa, kuinka monta ulkomailla syntyneiden äitien lasta syntyi vuonna 1990, mutta ei varmaan samaa määrää. Suomalaiset naiset synnyttävät nykyisin keskimäärin 1,6 lasta, ulkomailla syntyneet 2,1 lasta, joten väestömme uusiutuminen on oikeastaan kokonaan ulkomailta muuttaneiden varassa.

Pitääkö väestön uusiutumisesta olla huolissaan? Tähän voisi luetella monia asioita valtion suuresta velasta, tulevasta työvoimapulasta erityisesti hoiva-aloilla ja lisääntyvästä eläkevastuusta lähtien. Puhumattakaan kansantalouden pyörittämisestä tulevaisuudessa. Teollisuudesta, palveluista, ruoantuotannosta, digi- ja muusta korkealaatuisesta osaamisesta.

Tämän päivän syntyneet tulevat työikään kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Jos visiot korkeakoulutuksen lisäämisestä toteutuvat, puolella tänä vuonna syntyneistä työura alkaa 2040-luvun alkuvuosina. Silloin suuret ikäluokat ovat jo menneet, mutta työeläkkeiden kasvusta johtuen eläkkeitä pitää pystyä silloin maksamaan enemmän kuin nykyvuosina.

Niinpä kysymys kuuluukin: miten lapsimyönteisyyttä voidaan edistää? Tässäkin voi helposti luetella useita triviaalijuttuja. Aikuisille – lisääntymisikäisille naisille ja miehille – pitäisi löytää töitä ja turvattu toimeentulo. Nykyinen hallitus on keskittynyt tähän ja onnistunutkin, jopa yli odotusten. Silti työttömiä on paljon eikä nk. täystyöllisyys näytä ihan oven takana olevan. Vastuullisetkaan vanhemmat eivät ehkä ajattele tulevien lastensa työllisyyttä, mutta kenties jo koulutusmahdollisuuksia. Kodin ja perheen asuinympäristö, viihtyisyys, turvallisuus ja harrastusmahdollisuudet ovat perheille tärkeitä. Erityisen tärkeää on perheen turvallisuus ja toimeentulo lapsen ensimmäisinä vuosina.

Viimeisen viikon aikana onkin keskusteltu paljon perhevapaista, perheiden erilaisista toiveista ja mahdollisuuksista lapsen tai lasten ollessa pieniä. Keskusteluun sotkettiin myös työllisyys. On toki hyvä, jos lapsen syntyminen ei katkaise äidin työuraa, heikennä mahdollisuuksia haluttuun urakehitykseen tai vuosikymmenten päässä olevaan eläkkeeseen. Yhtä tärkeää on myös, että isien vastuuta lapsista vahvistetaan. Ja että vanhemmat ovat tasa-arvoisia niin perheessä kuin työelämässä. Yksi kädenojennus tässä suhteessa on nykyhallituksen lanseeraama 2 500 euron korvaus äitiyslomalaisen työnantajalle.

Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan kaavailtu ja kaatunut perhevapaauudistus olisi kenties tuonut 1 300 uutta työllistä. Jos lapsimyönteisyyttä ja perheiden elämäntilanteita kuitenkin ajatellaan, tärkeintä on pärjääminen niinä ruuhkavuosina, jolloin lapsi tai lapsia syntyy. Tässä tarkoittamaani pärjäämiseen kuuluu taloudellisen selviytymisen lisäksi perheiden tarvitsema muukin tuki lähiyhteisöltä ja myös kasvatuksen ja sosiaalityön ammattilaisilta. Kaavailtu uudistus ei olisi toiminut lapsen ja perheen näkökulmasta. Jo nykyisin vanhempainrahakausi on perheen valinnan mukaan jaettavissa äidin ja isän kesken, joskaan ei ihan tasan. Naisen euro on edelleenkin vajaa miehen euroon verrattuna monissa perheissä, ja lapsia syntyy myös pienituloisille, joiden on tarkkaan laskettava, kumman kestää jäädä vanhempainrahalle. Siksi on jo yhteiskunnan kannaltakin merkittävää, että perheellä on mahdollisuus valita.

Lapsimyönteisessä Suomessa perheellä on oltava mahdollisuus valita myös lastensa hoitotapa. Varallisuudesta riippumatta. Meillä onkin laadukas varhaiskasvatus, joka on avoin kaikille, jotka sitä tarvitsevat työn tai kasvatuksellisten syiden takia. Pienituloisille se on myös suhteellisen edullinen, kun maksuja on merkittävästi alennettu tällä hallituskaudella. Osa perheistä kuitenkin haluaa valita kotikasvatuksen lasten kotihoidon tuen turvin. Tämä on myös yhteiskunnalle edullisin ”päivähoitomuoto”.

Perhevapaaesitys oli kuitenkin erittäin vahvaa yhden lapsen politiikkaa: ensimmäisen lapsen syntyessä yhteiskunnan tuet (äitiys-, isyys- ja vanhempainraha, lasten kotihoidon tuki) olisivat tuoneet perheelle jonkin verran lisää yhteiskunnan tukea. Sen sijaan jo kahden lapsen perheissä – tulotasosta riippumatta – tuet olisivat laskeneet. Erityisen rajua perhetukien lasku olisi ollut pienituloisilla (perheen tulot 3 000 euroa/kk) kahden tai useamman pienen lapsen perheellä, Kelan laskelmien mukaan jopa yli 5 000 euroa kolmen vuoden aikana. Lapsimyönteisyys tarvitsee jotain muuta.


Kommentit

16.2.2018 9:32  Katriina Pärssinen

Kiitos hyvästä kirjoituksesta Kalevassa 16.2.2018. Perheet erilaisia ja vanhemmuuden käsitys myös erilainen. Kunpa lapset saisivat olla lapsia!

26.2.2018 14:22  Antti Lääkkö

Hyvä kirjoitus Niilolta, kiitos!

Jostain muistan kuulleeni tai lukeneeni, että jo yli puolet syntyvistä lapsista syntyy vähintään kolmen lapsen perheisiin.

Siksi ei monilapsisia perheitä uudistuksissa saa missään tapauksessa unohtaa - päinvastoin olisi katsottava, missä yhteiskunnan tukitoimia näille perheille voitaisiin entisestään parantaa. Näin tulevaisuutta turvattaisiin parhaalla mahdollisella tavalla


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini