Valinnanvapauslaki panee maakunnat paljon vartijoiksi

Share |

Tiistai 23.1.2018 - Niilo Keränen


Kesk. Keränen:

Valinnanvapauslaki panee maakunnat paljon vartijoiksi

- yksityisiä sote-keskuksia voi syntyä myös vähäväkisille alueille

 

Hallituksen korjaama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen (sote) valinnanvapauslakiesitys antaa maakunnille paljon valtaa myös erikoissairaanhoidossa. Hallitusryhmien (kesk., kok., sin.) kesken hiertänyt valinnanvapauden ulottaminen laajalti erikoissairaanhoitoon on ratkaistu tyylikkäästi ja alueellista päätösvaltaa vahvistaen niin, että asiakassetelien käyttö erikoissairaanhoidossa tulee olemaan maakuntien päätettävissä.

 Maakuntien on kuitenkin oltava tarkkana siinä, mitä ne hyväksyvät asiakasseteleillä tuotettavaksi. Jos maakunta tekee päätöksen, että asiakasseteliä käytetään tietynlaisten hoitojen tai toimenpiteiden, esimerkiksi proteesileikkausten tekemiseen, maakunnan asiakkaalle muodostuu subjektiivinen oikeus saada asiakasseteli kyseiseen hoitoon. Toisaalta tällainen päätösvalta antaa maakunnalle mahdollisuuden käyttää tehokkaasti asukkaidensa hyväksi niitä yksityisen erikoissairaanhoidon palveluja, joita maakunnan alueelle on muodostunut.

 Valinnanvapauslakiesitys antaa hyvät mahdollisuudet myös pienyrittäjyydelle. Maahan voi syntyä perusterveydenhuoltoa tai sosiaaliohjausta tarjoavia yrityksiä, jotka sopimuksin toisten pienyritysten kanssa voivat muodostaa yhteisen sote-keskuksen. Tämä mahdollistaa yksityisten sote-keskusten syntymisen myös vähäväkisille paikkakunnille, ja tulee siten väistämättä parantamaan perushoitoihin pääsemistä. Pienet sote-keskukset voivat myös sopimuksin hoitaa lain velvoitteet siitä, että sote-keskuksessa tulee olla saatavissa joitakin erikoissairaanhoidon avopalveluja.Uudessa lakiehdotuksessa velvoitetaan maakunnat myös järjestämään erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen konsultaatiopalveluja myös niihin sote-keskuksiin, joissa niitä palveluja ei muutoin ole.

 Nyt tehdyt muutokset valinnanvapauslakiehdotukseen takaavat sen, että sote-uudistus saadaan vihdoinkin maaliin vuosikymmenen pähkäilyn jälkeen.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini