Koillismaalta on päästy Arka­di­an­mä­elle muuten kuin keskustan tai maalaisliiton listoilta vain kerran ? mutta miten käy ensi vuoden vaaleissa?

Maanantai 10.9.2018 - Niilo Keränen

Puo­lu­eet he­räi­le­vät pik­ku­hil­jaa en­si ke­vään edus­kun­ta­vaa­lei­hin. Kan­sa­ne­dus­ta­ja­eh­dok­kai­ta ni­me­tään. Koil­lis­maal­ta on ai­na ol­lut eh­dok­kai­ta useis­ta puo­lu­eis­ta, mut­ta kyn­nys edus­kun­taan on ol­lut kor­kea. Poik­keuk­se­na Kuu­sa­mo ja alu­een val­ta­puo­lue Maa­lais­liit­to/Kes­kus­ta.

En­nen so­tia Kuu­sa­mos­ta oli 15 vuo­den ajan edus­kun­nas­sa Kaar­lo Hän­ni­nen. Hän­tä ovat sit­ten seu­ran­neet Kal­le Määt­tä, UA Vir­ran­nie­mi ja Nii­lo Ryh­tä. Ryh­tä oli edus­ta­ja­na 19 vuot­ta, kun­nes vuon­na -67 ni­mi­tet­tiin maa­her­rak­si.

Määt­tä pes­tat­tiin maa­her­rak­si so­dan jäl­keen. Koil­lis­maal­la ja laa­jem­min­kin kul­ki vit­si: kun tuli tie­to, et­tä Kal­le Määt­tä Kuu­sa­mos­ta ni­mi­tet­tiin maa­her­rak­si, kuu­sa­mo­lai­set Kal­le Mää­tät va­ra­si­vat bus­sin ja kö­röt­te­li­vät Ou­luun - kaik­ki vii­si­kym­men­tä Kal­le Määt­tää!

Määt­tä ja Vir­ran­nie­mi muu­ten oli­vat edus­ta­ji­na yh­tä ai­kaa. Ihan yh­tä­jak­sois­ta Maa­lais­liit­to/Kes­kus­tan edus­ta­ja­ket­ju ei ole ol­lut. Ryh­dän jäl­keen Kuu­sa­mos­ta oli kak­si eh­do­kas­ta, ei­kä kum­pi­kaan men­nyt läpi. Vä­li­kau­si tuli sit­ten myös Tuo­mo Hän­ni­sen jäl­keen.

En­nen Tuo­moa edus­ta­ji­na te­ki­vät pit­kät urat Mau­no Man­ni­nen ja Pau­li Saa­pun­ki. Myös Han­nes Man­ni­nen teki edus­kun­nas­sa pit­kän uran, mut­ta hän edus­ti Lap­pia.

Po­si­ol­ta ei lie­ne ol­lut mui­ta kan­sa­ne­dus­ta­jia kuin Han­nu Tak­ku­la. Hän oli po­si­o­lai­nen kun hä­net va­lit­tiin en­si ker­ran. Tai­val­kos­kel­ta ei en­nen mi­nua ol­lut va­lit­tu ke­tään, mut­ta Ant­ti Kouk­ka­ri oli 40-lu­vun lo­pul­la vä­hän ai­kaa tai­val­kos­ki­nen kan­sa­ne­dus­ta­ja. Hä­net va­lit­tiin muis­taak­se­ni li­min­ka­lai­se­na. Kun aloi­tin edus­kun­nas­sa ke­vääl­lä -99, vah­ti­mes­ta­rit ky­syi­vät jot­ta ai­on­ko teh­dä ku­ten Tai­val­kos­ken edel­li­nen edus­ta­ja. Kouk­ka­rin ai­kaan näet edus­kun­ta ko­koon­tui ai­na sil­loin täl­löin pa­rik­si vii­kok­si ja Kouk­ka­ri pyy­si Tai­val­kos­ken kirk­ko­her­rak­si tul­tu­aan va­pau­tus­ta edus­kun­nas­ta han­ka­lien kul­ku­yh­teyk­sien vuok­si.

Kouk­ka­rin jäl­keen edus­kun­taan nou­si Pu­das­jär­vel­tä Ei­no Ry­tin­ki, joka oli ol­lut edus­kun­nas­sa jo sota-ai­ka­na. Pu­das­jär­ven toi­nen pit­kä­ai­kai­nen kan­sa­ne­dus­ta­ja oli Veik­ko Hon­ka­nen 60-lu­vul­la. Kes­kus­ta­lai­sia he­kin, ku­ten myös ou­lu­lai­se­na va­lit­tu Ei­no Siu­ru­ai­nen en­nen maa­her­ra­kaut­taan.

Koil­lis­maal­ta on tie­tääk­se­ni ol­lut yk­si kan­sa­ne­dus­ta­ja Maa­lais­liit­to/Kes­kus­tan ul­ko­puo­lel­ta. Pu­das­jär­vi­nen Ant­ti Iso­mur­su edus­ti SMP:tä 70-lu­vun alus­sa. Tai­val­kos­ke­lais­syn­tyi­nen Tuu­lik­ki Uk­ko­la oli ou­lu­lai­se­na edus­kun­nas­sa kak­si kaut­ta, en­sin li­be­raa­li­na, sit­ten ko­koo­mus­lai­se­na. Mut­ta Koil­lis­maal­ta on ai­na­kin yk­si mel­kein kan­sa­ne­dus­ta­ja juu­ri nyt: Vih­rei­den en­sim­mäi­nen va­ra­e­dus­ta­ja on Mika Flöjt.

Va­sem­mis­to­puo­lu­eis­ta ei ku­kaan ole tääl­tä yl­tä­nyt edus­kun­taan as­ti. To­sin Lii­sa Jaa­kon­saa­ri on suu­re­na Koil­lis­maan ys­tä­vä­nä ol­lut mel­kein oma edus­ta­ja. Lii­sa muu­ten il­moit­ti, et­tei aio enää pyr­kiä EU-par­la­ment­tiin.

Mut­ta mi­ten en­si vuo­den vaa­lit? Ul­la Par­vi­ai­nen on luo­nut eka­kau­del­laan niin hy­vät ver­kos­tot, et­tä mie­luus­ti soi­sin hä­nen jat­ka­van. Ul­la on eh­dol­la en­si vii­kon­vaih­teen Kes­kus­tan jä­sen­vaa­lis­sa, ku­ten myös tai­val­kos­ki­nen Har­ri Kar­ja­lai­nen ja pu­das­jär­vi­set Vesa Riek­ki ja An­ni-In­ke­ri Tör­mä­nen.

En­tä­pä muut puo­lu­eet? Ou­lun vaa­li­pii­ris­sä kan­sa­ne­dus­ta­jaa koh­den puo­lue tar­vit­see noin 10 000 ään­tä. Jos Vih­re­ät pär­jää ja ete­nee reip­paas­ti vii­me vaa­leis­ta, ei se Mika Flöj­tin ti­lan­ne ihan mah­do­ton ole.

Kommentoi kirjoitusta.

Kun sote tulee, vuode­paik­kojen vähentäminen on perusteltua, mutta pitkien etäisyyksien päässä olisi hyvä säilyttää jokunen vuode

Maanantai 4.6.2018 - Niilo Keränen

Ny­kyis­tä edel­li­nen ta­sa­val­lan hal­li­tus yrit­ti teh­dä sote-uu­dis­tus­ta kun­ta­yh­ty­mä­poh­jal­ta. Se tar­koit­ti sitä, et­tä maa­han oli­si muo­dos­tet­tu iso­ja kun­ta­yh­ty­miä – osa­puil­leen sa­man ver­ran kuin nyt on maa­kun­tia – joi­hin oli­si yh­dis­tet­ty kaik­ki sai­raa­lat, kun­tien so­si­aa­li­toi­mi ja ter­veys­kes­kuk­set. Kun­ta­yh­ty­mien val­tuus­toi­hin oli­si­vat kun­tien val­tuus­tot va­lin­neet edus­ta­jan­sa sa­moin kuin ny­kyi­sin vie­lä va­li­taan sai­raan­hoi­to­pii­rin val­tuus­toon.

Tämä uu­dis­tus kaa­tui kalk­ki­vii­voil­la sil­loin vuo­den 2015 ke­vät­tal­vel­la, juu­ri en­nen vaa­le­ja. Yk­si kaa­tu­mi­sen syy oli­vat pe­rus­tus­lail­li­set on­gel­mat: kun­tien jo­ka­päi­väi­sis­tä so­si­aa­li- ja ter­veys­pal­ve­luis­ta oli­si päät­tä­nyt vä­lil­li­sel­lä de­mok­ra­ti­al­la va­lit­tu kun­ta­yh­ty­mä­val­tuus­to. Pää­tös­val­ta oli­si ol­lut lii­an kau­ka­na kun­ta­yh­ty­män asuk­kais­ta.

Ny­ky­hal­li­tuk­sen vas­taus tä­hän on maa­kun­ta­poh­jai­nen sote. Kaik­ki sai­raa­lat, kun­tien so­si­aa­li­toi­mi ja ter­veys­kes­kuk­set siir­re­tään maa­kun­nil­le. Ai­ka kau­as se pää­tök­sen­te­ko me­nee nyt­kin, mut­ta maa­kun­nan asuk­kaat saa­vat sen­tään vaa­leil­la va­li­ta maa­kun­nan päät­tä­jät, il­man et­tä oman kun­nan val­tuus­to sii­nä vä­lis­sä suh­mu­roi­si.

Maa­kun­ta tu­lee saa­man kaik­ki käyt­tö­ra­han­sa val­ti­ol­ta. Asi­a­kas­mak­su­ja lu­kuun ot­ta­mat­ta. Sep­po Sal­mi­nen kir­joit­ti jo­ku­nen viik­ko sit­ten täl­lä pals­tal­la, kuin­ka asi­a­kas­mak­su kah­dek­san ton­nin hoi­dos­ta oli tois­ta sa­taa eu­roa. Ai­na­kaan tois­tai­sek­si asi­a­kas­mak­su­jen ta­soon ei ole kaa­vail­tu ko­ro­tuk­sia, mut­ta ai­na­han nii­tä tu­lee.

Tä­hän val­ti­on ra­hoi­tuk­seen on tu­los­sa ra­joi­tus. Kun ny­kyi­sin so­si­aa­li- ja ter­veys­me­not kas­va­vat 2,5 pro­sent­tia vuo­des­sa, sote-uu­dis­tus sal­lii vain 0,9 pro­sen­tin kas­vun. Tä­män vuok­si maa­kun­nat suun­ni­tel­mia teh­des­sään pyr­ki­vät sääs­tä­mään me­nois­ta. Esi­mer­kik­si Poh­jois-Poh­jan­maan suun­ni­tel­mis­sa on su­pis­taa Tai­val­kos­ken ja Kuu­sa­mon sai­raa­la­paik­ko­ja reip­paas­ti, Sii­ka­lat­van-Py­hän­nän alu­eel­le ei jää yh­tään vuo­de­o­sas­to­paik­kaa jne.

Osit­tain vuo­de­paik­ko­jen vä­hen­tä­mi­nen on pe­rus­tel­tua, mut­ta pit­kien etäi­syyk­sien pääs­sä oli­si hyvä säi­lyt­tää jo­ku­nen vuo­de. Vaik­ka­pa sai­raa­las­sa teh­dyn leik­kauk­sen jäl­ki­hoi­toon, saat­to­hoi­toon tai vaik­ka sik­si­kin, et­tä yk­sin asu­va pap­pa tai mum­mo voi­daan hei­ko­tuk­sen yl­lät­tä­es­sä ot­taa yön tai pa­rin ajak­si asi­an­tun­te­vaan seu­ran­taan.

Kun tätä so­tea nyt edus­kun­nan va­li­o­kun­nis­sa pui­daan, sa­noin­kin Par­vi­ai­sen Ul­lal­le, et­tä mei­dän pi­täi­si oi­ke­as­taan ol­la sen ver­ran sil­ta­rum­pu­po­lii­tik­ko­ja, et­tä omien kun­ta­lais­tem­me etua aja­tel­len mei­dän pi­täi­si vas­tus­taa koko uu­dis­tus­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti vain muu­al­la maas­sa asi­at ei­vät ole yh­tä hy­vin kuin mei­dän kun­nis­sa, ja koko kan­san edus­ta­ji­na mei­dän pi­tää yrit­tää pa­ran­taa muu­al­la­kin asu­vien kan­sa­lais­ten pal­ve­lu­ja.

Va­lin­nan­va­paus on sit­ten oma fars­sin­sa. Hal­li­tus­kump­pa­nim­me ko­koo­mus ha­lu­si va­lin­nan­va­pau­den, ja nyt tun­tuu et­tä yk­si jos toi­nen­kin siel­lä al­kaa li­ve­tä rin­ta­mas­ta.

Toi­saal­ta: mi­kä­pä on li­ve­tes­sä: yk­si­tyis­tä­mis­tä kii­vaas­ti aja­neet ovat jo saa­neet tah­ton­sa läpi. Iso osa kun­tien so­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­los­ta on jo yk­si­tyis­tet­ty, pal­ve­lu­a­su­mi­sen enem­mis­tö on yk­si­tyi­siä, lu­kui­sia alu­e­sai­raa­loi­ta ja yk­si kes­kus­sai­raa­la­kin jo. Jos rin­ta­ma­kar­ku­rei­ta löy­tyy riit­tä­väs­ti ja koko uu­dis­tus kaa­tuu, yk­si­tyis­tä­mi­nen to­den­nä­köi­ses­ti vain kiih­tyy.

Lop­pu­tu­lok­ses­ta voi­daan vain ky­syä: kuka sit­ten enää ajat­te­lee köy­hää? Van­haa mo­ni­sai­ras­ta? Vam­mais­ta? Syr­jäy­ty­nyt­tä? Al­ko­ho­lis­tia?

Kommentoi kirjoitusta.

Sotea seuraa sotu ja sote-kakkonen

Perjantai 11.5.2018 - Niilo Keränen

Eduskunta puurtaa saadakseen sote-uudistuksen keskeiset lait valmiiksi ennen kesää. Näitä ovat maakuntalaki, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, valinnanvapauslaki ja palvelujen tuottajalaki. Kun nämä valmistuvat viimeistään heinäkuun alussa, varmistuu myös maakuntavaalien ajankohta lokakuun lopulle.

Ensi syksyn ja talven aikana on käsiteltävänä vielä pitkä rivi muita lakeja, jotka pitää justeerata vastamaan maakuntajakoa, uusien maakuntien tehtäviä sekä valinnanvapauslain mukaista toimintaa.

Oppositiopuolueiden kannalta on hankalaa, että maakuntauudistus ja soten järjestäminen on kytketty valinnanvapauteen. Nimittäin oppositionkin keskuudessa on ymmärrystä sille, että sosiaali- ja terveydenhuoltoa pitää uudistaa ja yksi keskeinen elementti on riittävän vahvan ja taloudellisesti vakaan järjestäjän luominen. Koska kuntayhtymäsote kaatui perustuslakiongelmiin kolme vuotta sitten, nykyhallituksen maakuntamalli on yksi siedettävissä oleva vaihtoehto.

Soten aikaansaaminen ei anna kovin pitkää hengähdystaukoa. Ei kansalaisille, ei puolueille eikä seuraavalle hallitukselle. Moni kansalainen on ihan henkilökohtaisesti kokenut suomalaisen sosiaaliturvan sekavuuden ja väliinputoamiset. Ihmiset saavat eläkkeensä eläkelaitoksilta, asumistukensa, työttömyysturvansa, sairastamistukensa, opintotukensa ja toimeentuloturvansa Kelalta.

Jokaisessa turvassa ovat omat sääntönsä. Tietokoneajasta huolimatta sosiaaliturvan yhteensovittaminen ei ole helppoa. Se vie usein aikaa ja saattaa aiheuttaa pitkiäkin katkoja yksittäisen ihmisen saamiin oikeutettuihin tukirahoihin. Systeemiä monimutkaistavat myös esimerkiksi työttömyysturvan suojaosuus, mahdollisen ulosottovelat, huoltajuusmaksut, työttömyysturvan sanktiot aktiivimalleineen.

Takavuosina on toistuvasti yritetty yksinkertaistaa sosiaaliturvaa ja saada se oikeudenmukaiseksi. Usein on kuitenkin käynyt niin, että uudistus on vain monimutkaistanut systeemiä.

Sipilän hallitus on kokeillut perustuloa. Kokeiluasetelma on aika yksikertainen ja koejoukko pieni. On epätodennäköistä, että kyseisellä kokeilulla saadaan aikaan jotakin pysyvää. Toki se antaa lisätietoa. Joillekin kokeilu on ollut erinomainen, mutta koko valtakuntaan levitettynä perustulon hinta voisi olla arvaamattoman suuri.

Sdp on esittänyt yhtenä mallina nk. yleisturvaa, joka pintapuolisesti tutkailtuna vaikuttaa kehityskelpoiselta mallilta. Muillakin puolueilla on erilaisia malleja, kuten esimerkiksi negatiivinen tulovero. Se vaikuttaa aika monimutkaiselta, mutta niinpä on nykyinenkin sosiaaliturva.

Toisaalta meille on valmistumassa tulorekisteri, josta sosiaaliturvaa maksavat tahot pääsevät suoraan näkemään, millaisia muita sosiaaliturvan muotoja tai millaisia muita tuloja henkilö saa. Se saattaa olla hyvä avain siihen, että tarvitsevat saavat sosiaaliturvansa ajallaan ja oikeudenmukaisesti. Seuraava hallitus joutuu painimaan sosiaaliturvauudistuksen eli sotun kanssa ehkäpä enemmän kuin Sipilän hallitus sotensa kanssa.

Mutta ei tässä kaikki. Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on ollut nk. monikanavarahoituksen purkaminen. Kunnat ja valtio valtionosuuksilla maksavat nykyisin terveyden ja sairaanhoidon sekä sosiaalihuollon palvelut. Asiakkaat osallistuvat kustannuksiin asiakasmaksuilla. Lääkkeiden, sairauslomien ja matkakustannusten korvaamisesta sekä isosta osasta kuntoutusta vastaa Kela. Lääkärien ja sairaaloiden ei ole tarvinnut huolehtia lääke-, matka- tai sairauslomakustannuksista – ne menevät Kelan piikkiin.

Soten tultua palvelutuotannon maksaa valtio maakuntien kautta. Asiakasmaksut tietenkin pysyvät. Mutta lääkkeet ja matkat jäävät edelleen Kelan korvattaviksi omavastuiden yli menevältä osalta. Niinpä maakunnan maksama lääkäri määrää edelleen kalliita lääkkeitä. Niinpä sote-keskuksia sijoitetaan vain harvakseltaan – Kelahan korvaa matkat. Niinpä hoidoilla ei ole kiirettä, Kela maksaa sairauspäivärahat. Eikä tehokuntoutuksellakaan niin kiirettä, Kela maksaa jos kuntoutus venyy.

Seuraavan hallituksen – väristä riippumatta – on paneuduttava tosissaan sote-kakkoseen, eli Kela-rahoituksen siirtämiseen maakunnan vastuulle. Toisaalta siihen sisältyy ongelma esimerkiksi lääkkeiden kohdalla: määrätäänkö vain halpoja (ja huonoja) lääkkeitä, vai saadaanko oikeaan osuvalle lääkitykselle kannusteita? Parempaa terveyttä, joka säästäisi hoitojen pitkittymisessä?

Sairauslomien kohdalla asia on selkeämpi: nopea hoito aiheuttaa lyhyempiä sairauslomia, jolloin päivärahoista säästyy. Matkakustannusten siirtäminen maakunnille ja sieltä edelleen sote-keskuksille taas kannustaisi perustamaan hyvin varustettuja sote-keskuksia myös maaseututaajamiin. Nopea ja tehokas kuntoutus tuo terveyttä joka on myös suoraa säästöä.

Kommentoi kirjoitusta.

Onko Suomella varaa yhden lapsen politiikkaan?

Perjantai 16.2.2018 - Niilo Keränen

Vuonna 2016 Suomessa syntyi 52 814 lasta. Se on 2 658 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kyseessä oli kuudes perättäinen vuosi, kun syntyneiden lasten määrä väheni edellisvuodesta. Vielä vuonna 1990 lapsia syntyi noin 65 000. Vuonna 2016 syntyneistä lapsista noin 6 000 syntyi äideille, jotka ovat itse syntyneet ulkomailla. En löytänyt tietoa, kuinka monta ulkomailla syntyneiden äitien lasta syntyi vuonna 1990, mutta ei varmaan samaa määrää. Suomalaiset naiset synnyttävät nykyisin keskimäärin 1,6 lasta, ulkomailla syntyneet 2,1 lasta, joten väestömme uusiutuminen on oikeastaan kokonaan ulkomailta muuttaneiden varassa.

Pitääkö väestön uusiutumisesta olla huolissaan? Tähän voisi luetella monia asioita valtion suuresta velasta, tulevasta työvoimapulasta erityisesti hoiva-aloilla ja lisääntyvästä eläkevastuusta lähtien. Puhumattakaan kansantalouden pyörittämisestä tulevaisuudessa. Teollisuudesta, palveluista, ruoantuotannosta, digi- ja muusta korkealaatuisesta osaamisesta.

Tämän päivän syntyneet tulevat työikään kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Jos visiot korkeakoulutuksen lisäämisestä toteutuvat, puolella tänä vuonna syntyneistä työura alkaa 2040-luvun alkuvuosina. Silloin suuret ikäluokat ovat jo menneet, mutta työeläkkeiden kasvusta johtuen eläkkeitä pitää pystyä silloin maksamaan enemmän kuin nykyvuosina.

Niinpä kysymys kuuluukin: miten lapsimyönteisyyttä voidaan edistää? Tässäkin voi helposti luetella useita triviaalijuttuja. Aikuisille – lisääntymisikäisille naisille ja miehille – pitäisi löytää töitä ja turvattu toimeentulo. Nykyinen hallitus on keskittynyt tähän ja onnistunutkin, jopa yli odotusten. Silti työttömiä on paljon eikä nk. täystyöllisyys näytä ihan oven takana olevan. Vastuullisetkaan vanhemmat eivät ehkä ajattele tulevien lastensa työllisyyttä, mutta kenties jo koulutusmahdollisuuksia. Kodin ja perheen asuinympäristö, viihtyisyys, turvallisuus ja harrastusmahdollisuudet ovat perheille tärkeitä. Erityisen tärkeää on perheen turvallisuus ja toimeentulo lapsen ensimmäisinä vuosina.

Viimeisen viikon aikana onkin keskusteltu paljon perhevapaista, perheiden erilaisista toiveista ja mahdollisuuksista lapsen tai lasten ollessa pieniä. Keskusteluun sotkettiin myös työllisyys. On toki hyvä, jos lapsen syntyminen ei katkaise äidin työuraa, heikennä mahdollisuuksia haluttuun urakehitykseen tai vuosikymmenten päässä olevaan eläkkeeseen. Yhtä tärkeää on myös, että isien vastuuta lapsista vahvistetaan. Ja että vanhemmat ovat tasa-arvoisia niin perheessä kuin työelämässä. Yksi kädenojennus tässä suhteessa on nykyhallituksen lanseeraama 2 500 euron korvaus äitiyslomalaisen työnantajalle.

Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan kaavailtu ja kaatunut perhevapaauudistus olisi kenties tuonut 1 300 uutta työllistä. Jos lapsimyönteisyyttä ja perheiden elämäntilanteita kuitenkin ajatellaan, tärkeintä on pärjääminen niinä ruuhkavuosina, jolloin lapsi tai lapsia syntyy. Tässä tarkoittamaani pärjäämiseen kuuluu taloudellisen selviytymisen lisäksi perheiden tarvitsema muukin tuki lähiyhteisöltä ja myös kasvatuksen ja sosiaalityön ammattilaisilta. Kaavailtu uudistus ei olisi toiminut lapsen ja perheen näkökulmasta. Jo nykyisin vanhempainrahakausi on perheen valinnan mukaan jaettavissa äidin ja isän kesken, joskaan ei ihan tasan. Naisen euro on edelleenkin vajaa miehen euroon verrattuna monissa perheissä, ja lapsia syntyy myös pienituloisille, joiden on tarkkaan laskettava, kumman kestää jäädä vanhempainrahalle. Siksi on jo yhteiskunnan kannaltakin merkittävää, että perheellä on mahdollisuus valita.

Lapsimyönteisessä Suomessa perheellä on oltava mahdollisuus valita myös lastensa hoitotapa. Varallisuudesta riippumatta. Meillä onkin laadukas varhaiskasvatus, joka on avoin kaikille, jotka sitä tarvitsevat työn tai kasvatuksellisten syiden takia. Pienituloisille se on myös suhteellisen edullinen, kun maksuja on merkittävästi alennettu tällä hallituskaudella. Osa perheistä kuitenkin haluaa valita kotikasvatuksen lasten kotihoidon tuen turvin. Tämä on myös yhteiskunnalle edullisin ”päivähoitomuoto”.

Perhevapaaesitys oli kuitenkin erittäin vahvaa yhden lapsen politiikkaa: ensimmäisen lapsen syntyessä yhteiskunnan tuet (äitiys-, isyys- ja vanhempainraha, lasten kotihoidon tuki) olisivat tuoneet perheelle jonkin verran lisää yhteiskunnan tukea. Sen sijaan jo kahden lapsen perheissä – tulotasosta riippumatta – tuet olisivat laskeneet. Erityisen rajua perhetukien lasku olisi ollut pienituloisilla (perheen tulot 3 000 euroa/kk) kahden tai useamman pienen lapsen perheellä, Kelan laskelmien mukaan jopa yli 5 000 euroa kolmen vuoden aikana. Lapsimyönteisyys tarvitsee jotain muuta.

2 kommenttia .

Valinnanvapauslaki panee maakunnat paljon vartijoiksi

Tiistai 23.1.2018 - Niilo Keränen

Kesk. Keränen:

Valinnanvapauslaki panee maakunnat paljon vartijoiksi

- yksityisiä sote-keskuksia voi syntyä myös vähäväkisille alueille

 

Hallituksen korjaama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen (sote) valinnanvapauslakiesitys antaa maakunnille paljon valtaa myös erikoissairaanhoidossa. Hallitusryhmien (kesk., kok., sin.) kesken hiertänyt valinnanvapauden ulottaminen laajalti erikoissairaanhoitoon on ratkaistu tyylikkäästi ja alueellista päätösvaltaa vahvistaen niin, että asiakassetelien käyttö erikoissairaanhoidossa tulee olemaan maakuntien päätettävissä.

 Maakuntien on kuitenkin oltava tarkkana siinä, mitä ne hyväksyvät asiakasseteleillä tuotettavaksi. Jos maakunta tekee päätöksen, että asiakasseteliä käytetään tietynlaisten hoitojen tai toimenpiteiden, esimerkiksi proteesileikkausten tekemiseen, maakunnan asiakkaalle muodostuu subjektiivinen oikeus saada asiakasseteli kyseiseen hoitoon. Toisaalta tällainen päätösvalta antaa maakunnalle mahdollisuuden käyttää tehokkaasti asukkaidensa hyväksi niitä yksityisen erikoissairaanhoidon palveluja, joita maakunnan alueelle on muodostunut.

 Valinnanvapauslakiesitys antaa hyvät mahdollisuudet myös pienyrittäjyydelle. Maahan voi syntyä perusterveydenhuoltoa tai sosiaaliohjausta tarjoavia yrityksiä, jotka sopimuksin toisten pienyritysten kanssa voivat muodostaa yhteisen sote-keskuksen. Tämä mahdollistaa yksityisten sote-keskusten syntymisen myös vähäväkisille paikkakunnille, ja tulee siten väistämättä parantamaan perushoitoihin pääsemistä. Pienet sote-keskukset voivat myös sopimuksin hoitaa lain velvoitteet siitä, että sote-keskuksessa tulee olla saatavissa joitakin erikoissairaanhoidon avopalveluja.Uudessa lakiehdotuksessa velvoitetaan maakunnat myös järjestämään erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen konsultaatiopalveluja myös niihin sote-keskuksiin, joissa niitä palveluja ei muutoin ole.

 Nyt tehdyt muutokset valinnanvapauslakiehdotukseen takaavat sen, että sote-uudistus saadaan vihdoinkin maaliin vuosikymmenen pähkäilyn jälkeen.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Eduskunnasta

Keskiviikko 22.11.2017 - Niilo Keränen

Eduskunnasta

Sote-keskustelu ryöpsähti jälleen käyntiin Meri-Lapin ulkoistussuunnitelmien myötä. Meri-Lappi kun on ensimmäinen alue, joka yksityistää keskussairaalan. Lukuisat kunnat ovat jo yksityistäneet perustason sosiaali- ja terveydenhuoltonsa.

Syksyn aikana keskustelu oli jo vaimentunut odottamaan kevättalven räjähdystä. Sitä, että eduskunta pääsee tulkitsemaan lausuntoja viimeisestä valinnanvapauslain versiosta.

Soten perusongelmiksi katsottiin aikanaan, että peruslääkäriin ei tahdo päästä, että polku sosiaalipalveluista terveyspalveluihin ja erikoissairaanhoitoon on liian monipykäläistä ja että kunnat eivät ole riittävän vahvoja ylläpitämään palveluja.

Vuosikymmenen vatvomisten jälkeen nykyhallitus löysi ratkaisun kolmanteen kohtaan: maakunta on riittävän vahva. Ensimmäiseen kohtaan keksittiin perustason valinnanvapaus. Tosin uusimmassa lakiversiossa valinnanvapaus ulotetaan lähes koko erikoissairaanhoitoon, vaikka onkin vaikea ymmärtää, miten ajatus sopii uudistuksen perustavoitteisiin.

Toinen kohta eli integraatio on melkein unohdettu. Sentään yritetään vannoa tietojärjestelmien kaikkivoipaisuuteen.

Sote-autuus on tulossa parin vuoden päästä. Miksi siis kunnat ja Meri-Lappi yksityistävät?

Yksi syy lienee se, että soten rakenteisiin – ei sisältöön – on kytketty tavoite kolmen miljardin säästöistä. Säästö tarkoittaa sitä, että jostakin on karsittava.

Ainut puuttuminen sisältöihin on terveydenhuoltolain muutokset: entisten aluesairaaloiden roolia on supistettu ja keskussairaaloiden tehtäviä keskitetty. Muutokset vievät palveluja kauemmaksi asiakkaista. Ne vievät myös työpaikkoja pois alueilta.

Kun maakunnissa tiedetään karsintapakko, tulevien sote-toimintojen suunnitelmissa maakuntien sisällä palveluja kavennetaan kaikilla muilla alueilla paisi keskuskaupungeissa.

Kunnilla ja alueilla on hätä asukkaidensa puolesta. Sote-vatvonta ja lupaukset yksityisten toimijoiden kasvavasta roolista ovat aktivoineet sote-firmat tekemään ja kauppaamaan omia ratkaisujaan.

Ulkoistavat kunnat ja alueet ottavat ison riskin. Säätöpakossa maakuntien sote-valtionosuudet tulevat supistumaan. Ulkoistussopimukset siirtyvät kunnilta maakunnille, mutta pystyykö pakkosäästävä maakunta maksamaan sovitut korvaukset yksityisille? Onko raha pois muulta maakunnalta? Lähteekö yksityinen kävelemään, jos sopimuksen mukaista rahaa ei tule?

Maakuntien suunnitelmissa pitää pystyä aidosti hakemaan yhteistä säveltä niin, että mikään alue tai kunta ei koe menettävänsä kohtuuttomasti. Pientäkin vähemmistöä on kuunneltava. Tämä on edelleen mahdollista. Myös Lapissa. Ellei mopo ole jo karannut käsistä.

1 kommentti .

Sote mullistuu ilman soteakin

Perjantai 27.10.2017 - Niilo Keränen

SOTE MULLISTUU ILMAN SOTEAKIN

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on pitkään ollut stabiili rakennelma. Se alkoi säröytyä kuitenkin jo viime vuosisadalla, kun kunnat eivät lääkäripulan vuoksi pystyneet hoitamaan niille säädettyä työterveyshuoltoa. Sitä alettiin ostaa yksityisfirmoilta.

Tänään mikään terveyskeskus ei tehne sitä itse. Yksityiset hoitavat nyt parin miljoonan työntekijän työterveyshuollon ja valtaosan heidän perussairaanhoidostaan.

Viime vuosikymmenen säästöpaineissa kunnat alkoivat kaupitella vanhusten ja vammaisten ja psyykkisesti sairaiden palveluasumista muille toimijoille. Parin-kolmen vuoden kilpailutusjaksoilla kunnat saivat ainakin nimellisiä säästöjä. Väliäkö sillä, että asukkaat joutuivat vaihtamaan asumispaikkaansa ja hoivahenkilöitään tämän tästä.

Tänään isot ja osin kansainväliset firmat ostavat aktiivisti pienempiä yrityksiä pois tieltä ja maalailevat kunnille taivaanrantaa: myykää tekin omat pytinkinne! Me maksamme rahaa, rakennamme tarvittaessa uutta. Halvemmallakin hoidamme.

Terveyskeskustyön niukka arvostus ja sitova työ sekä nuorten lääkärien tapa tehdä töitä toisinaan ja viettää vapaa-aikaa toisinaan veivät viime vuosikymmenellä lääkärit pois kunnista. Osin yksityissektorillekin. Kunnat rupesivat hankkimaan ostolääkäreitä keikkafirmoilta.

Keikkalaiset olivat kalliita, eivät sitoutuneet eikä jatkuvuutta ollut. Työn arvostus putosi entisestään. Niinpä kunnat alkoivat ulkoistaa. Ostivat päivystystä, vastaanottotyötä, sitten erikoissairaanhoidon toimenpiteitä, sitten koko terveyskeskustoiminnan, sitten koko sosiaali- ja terveydenhuollon. Joltakin isolta yksityiseltä firmalta.

Nyt kuntien kokonaisulkoistuksia on aika liuta. On jo muutama aluesairaalakin. Ja lienee vain ajan kysymys, kun ensimmäinen keskussairaala myydään yksityiselle. Yksityisfirmat ja vakuutusyhtiöt rakentavat uusia sairaaloita. Kohta varmaan S-kauppa ja Scandic-hotelliketjukin.

Vaan mitäpä siitä? Kuntien ulkoistuksissa asukkaat maksavat samat terveyskeskus- ja samat asumispalvelumaksut. Kunta maksaa loput todellisista kustannuksista. Yksityissairaalassa maksavat rikkaat omista lompakoistaan ja vähemmän rikkaat vakuutuksillaan. Joku omilla vakuutuksillaan maksava saattaa tosin kysyä, jotta miksi niitä veroja pitää maksaa kun itse maksettu vakuutus hoitaa kuitenkin homman?

Amerikassa sairaudet hoidetaan kalliilla vakuutuksella. Ja jos vakuutukseen ei ole varaa, myydään talo ja auto ja hankitaan käytetty asuntovaunu majapaikaksi, jotta rintasyöpä voidaan hoitaa.

Mutta mepä teemmekin sote-uudistusta, jossa maakunta vastaa kaikesta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Valtion eli veronmaksajien rahoilla.

Juuri julkistettu valinnanvapauslakiesitys on monilta kohdiltaan erinomainen. Perusterveydenhuolto vahvistuu, pienyrittäjille tulee työtilaisuuksia, asiakas voi valita oman sote-keskuksensa.

Esityksessä on kuitenkin uhkaava perusheikkous: se velvoittaa maakunnan tarjoamaan asiakasseteliä lähes kaikkiin palveluihin. Myös lähes kaikkeen erikoissairaanhoitoon. Ihmiset maksavat samat asiakasmaksut, hoidettiinpa julkisessa tai yksityisessä sairaalassa, julkisessa tai yksityisessä palveluasunnossa.

Me ei ollakaan mikään amerikka!

Kaikki hyvin? Lääkäriin pääsee, kun on valittavana useita sote-keskuksia. Palveluasuntoon pääsee heti, kun niitä on enemmän. Sairaudet hoidetaan heti, kun saa itse valita, meneekö julkiseen vaiko yksityiseen sairaalaan.

Itse ole tehnyt töitä niin terveyskeskuksessa kuin sairaalassakin. Joka vuosi talousarviota laadittaessa me – lääkärit ja muu hoitohenkilökunta – tiedämme, että hoidot kehittyvät ja tarvitsemme enemmän rahaa kuin edellisvuonna. Käymme joskus kipakkaakin sananvaihtoa sen hallinnon kanssa, joka antaa toimintaan rahat.

Kun tulevana sote-aikana riittävän suuri osuus peruspalveluista, asumispalveluista ja erikoissairaanhoidosta on siirtynyt yksityisten hoidettavaksi, saattaa olla, että lääketiede ja hoiva kehittyy taas joka vuosi niin, ettei maakunnan tarjoama raha riitä. Saattaa olla, että rivien välissä lukee: jos lisää rahaa ei tule, hoidon taso tippuu. Maakunta ei voi muuta kuin maksaa. Oma palvelu kun on supistunut päivystyksen ja tehohoidon pyörittämiseksi.

Ei yksityisessä toiminnassa mitään vikaa tarvitse olla. Yksityisen toiminnan perusidea on, että se tuottaa voittoa omistajalleen. Että on asiakkaita. Ja asiakkaiden saaminen ja heistä kiinni pitäminen vaatii hyvää laatua.

Mutta yksityisestä ei saa tulla monopoli. Se johtaa aivan varmasti kokonaiskustannusten nousuun. Siksi sote-uudistuksessa pitää luoda vahvat maakunnat, joissa maakunnan ihmiset päättävät, missä ja miten hoidetaan. Siksi sote-uudistuksessa pitää olla selvät rajat sille, mitä ja kuinka paljon voidaan hoitaa julkisen toiminnan ulkopuolella.

 

 

 

1 kommentti .

Lakiesitys soten valinnanvapaudesta lykkää ratkaisut yli vuodenvaihteen

Perjantai 20.10.2017 - Niilo Keränen

Keskustan lääkäriedustajat:

Lakiesitys soten valinnanvapaudesta lykkää ratkaisut yli vuodenvaihteen

 Hallituksen torstaina esittelemässä sote-uudistuksen valinnanvapaus-lakiesityksessä on monta parannusta verrattuna viime kesänä esillä olleeseen esitykseen. Säännökset sote-keskuksesta luovat sosiaali- ja terveysalan pienyrittäjyydelle aiempaa parempia mahdollisuuksia. Järjestämisvastuussa olevan maakunnan on myös tuotettava mm. perusterveydenhuollon palveluja eivätkä perustason sote-palvelut ole pelkästään markkinoiden vastuulla. Julkisia sote-keskuksia ei ole pakko yhtiöittää.  Hyvää on myös se, että perustason palveluja vahvistetaan mahdollistamalla esimerkiksi erikoissairaanhoidon avopalveluja sote-keskuksien yhteydessä.

 Uuden esityksen ratkaisematon ongelma on kuitenkin erikoissairaanhoitoon tuleva varsin laaja valinnanvapaus. Maakunnan on annettava asiakasseteli lähes kaikkeen erikoissairaanhoitoon, jos asiakkaalla tai potilaalla todetaan erikoissairaanhoidon tarve. Vain vaativat leikkaukset, tehohoito ja päivystys jäävät yksiselitteisesti asiakassetelitarjonnan ulkopuolelle.

 Lakiehdotuksessa ja sen perusteluissa annetaan maakunnalle laaja mahdollisuus ottaa erikoissairaanhoidon asiakasseteleitä käyttöön. Maakunta voi rajoittaa setelitarjontaa käytännössä vain potilasturvallisuussyistä. Muina rajoitusperusteina voivat olla asiakkaan palvelukokonaisuuden kustannustehokkuus tai se, että lakisääteiset tehtävät – päivystys tai opetustoiminta – vaarantuvat.

 Erikoissairaanhoito on nykyisin parhaiten toimiva suomalaisten sote-palvelujen osa. On suuri vaara, että julkistettu valinnanvapauslakiesitys ja laaja asiakassetelien laaja käyttö pirstoo erikoissairaanhoidon kokonaisuuden.

 Keskustan eduskuntaryhmän mukana hyväksymme, että lakiesitys lähetetään lausuntokierrokselle. Sen sijaan meitä arveluttaa erikoissairaanhoidon asiakassetelien käyttö esityksen tarkoittamassa laajuudessa. Toivomme, että esityksestä saatavat lausunnot otetaan vakavasti huomioon ja että vuodenvaihteen jälkeen viilattavassa lopullisessa lakiesityksessä esityksen heikkoudet korjataan.

Kommentoi kirjoitusta.

Niilon puhe eduskunnassa talousarviosta vuodelle 2018

Keskiviikko 20.9.2017 - Niilo Keränen

Herra puhemies!
Kun tämä pääministeri Sipilän hallitus aloitti silloin runsaat kaksi vuotta sitten, isänmaan tilanne oli kovasti menossa alaspäin. Edellinen hallitus oli ottanut lisää velkaa lähes 30 miljardia euroa ja lisännyt Suomen velkataakkaa melkein 100 miljardiin. Työttömyysluvut olivat ennätyslukemissa, vienti ei vetänyt, eikä meille tullut rahaa ulkomailta, jotta olisimme voineet ylläpitää hyvinvointivaltiota. Myöskin kansalaiset olivat lamassa, eivätkä ihmisten näköalat olleet kovin kummoiset. Minusta tuo hallituksen tehtävä vaikutti ihan mahdottomalta. Edelleen velanotto jatkui 5 miljardin vuosivauhtia. Julkinen talous suhteessa kansantuotteeseen oli OECD:n huippua. Investoinnit olivat lamassa. Yli vuosikymmenen kaavailtu ja suunniteltu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus oli juuri kaatunut. Kun hallitus sitten ryhtyi korjaamaan tilannetta, tavoitteeksi otettiin työllisyyden kasvu, elinkeinotoiminnan vireyttäminen, velanoton lopettaminen sekä julkisen sektorin supistaminen säästöin ja rakenteellisin uudistuksin.  
Herra puhemies! Kun itse olen elämäntyöni tehnyt pääasiassa perusterveydenhuollossa, monenlaiset ihmisten pulmat ovat tulleet tutuiksi. Tiedän, että tässä maassa todellakin on monia vähäosaisia, joille esimerkiksi viidenkympin lääkeomavastuu tai sairastamismatkojen omavastuu on iso raha. Tätä omaa taustaani vasten monet sosiaaliturvaan kohdistuneet supistukset ja myöskin muiden julkistalouteen kohdistuneet säästöt ovat tuntuneet varsin karvailta. Ja siksi onkin pitänyt kysyä: onko tämä ollut vaivan väärti? 49 000 ihmistä ja heidän perheensä vastaavat, että on ollut — hallituksen toimien ja toki myös kansainvälisen kasvun ansiosta näin monta ihmistä enemmän on töissä kuin vuosi sitten. Talous isänmaassa on lähtenyt kasvuun. Tämän vuoden bkt-kasvu on 3 prosentin luokkaa, ja juuri ihan äsken tulleen Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan kasvu voi olla yli 3,5 prosenttia tänä vuonna. Suomessa on investoitu. On syntynyt uusia työpaikkoja, jopa niin, että alueittain on pitänyt ryhtyä ihan erityistoimiin työvoiman saamiseksi. Yritystoimintaa helpotetaan, turhia normeja puretaan, julkisen vallan rakenteita on jo uudistettu, ja näitä uudistuksia ja normien purkamisia jatketaan myöskin tämän käsittelyssä olevan budjetin myötä. 
Herra puhemies! Erikseen haluan tuoda vielä esille valtion velkaantumisen. Ensi vuonna otetaan velkaa vähiten seitsemään vuoteen. Käsittelyssä oleva taloussuunnitelma tähtää osaltaan hallitusohjelman mukaisesti siihen, että velan ottaminen loppuu seuraavien neljän vuoden kuluessa. Silti sitä velkaa on paljon ja sitä riittää maksettavaksi vielä meidän lapsenlapsenlapsillekin. Siksi tässä budjetissa onkin jonkin verran kiinnitetty huomiota lapsiperheisiin. Me Suomessa tarvitsemme lapsia, puhutaanpa sitten synnytystalkoista taikka ei. Merkittäviä korjauksia ovat esimerkiksi korotukset pienimpiin äitiys- ja vanhempainrahoihin sekä äitiysavustukseen. Yksinhuoltajien lapsilisäkorotus on pieni, mutta sekin tukee lapsiperheitä. Varhaiskasvatusmaksujen alennukset pienituloisimmille perheille on myös merkittävää. Myönnän toki, että nämä lapsiperheille tulevat edut ovat pieniä ja riittämättömiä, mutta jospa tämä linja jatkuisi vielä tulevaisuudessakin. Suurten linjojen ja suurten uudistusten ja myönteisten uutisten lisäksi tarvitaan myöskin sitä tulevaisuususkoa vahvistavaa toimintaa ihan siellä ruohonjuuritasolla. 

1 kommentti .

Politiikka on mielikuvapeliä

Sunnuntai 3.9.2017 klo 18:29 - Niilo Keränen

POLITIIKKA ON MIELIKUVAPELIÄ

Viidestoista syyskuuta 2008 – kuka muistaa? Investointipankki Lehman Brothers USA:ssa hankkiutui yrityssaneeraukseen. Kahden viikon kuluttua siitä Wall Streetin pörssi romahti. Taustoista, seurauksista ja muista liitännäisistä voi lukea tarkemmin Timo Harakan vuonna 2009 ilmestyneestä mainiosta kirjasta Luoton loppu.

Mitä meillä? Suomen bruttokansantuote – kaikki se mitä suomalaiset yhteensä tuottavat - oli parina edellisvuonna kasvanut lähes viittä prosenttia ja kasvu näytti vain kiihtyvän. Hyviä aikoja oli tulossa ja Matti Vanhasen sinivihreä hallitus oli myötätuulessa.

Alkuun amerikkalaisen romahduksen uskottiin vaikuttavan meillä vain vähän. Seuraava vuosi tuottikin sitten karmean yllätyksen. Bkt painui lähes yhdeksän prosenttia miinukselle. Työllisyysaste romahti 71 prosentista alle 68:n. Ja valtion velkaantuminen alkoi.

90-luvun laman jälkeen velka oli noussut yli 60 miljardin euron. Hyvinä vuosina sitä oli jo maksettu pois kymmenen miljardia. Romahduksen jälkivuosina 2009-2011 Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset joutuivat ottamaan lisävelkaa samat kymmenen miljardia. Kuitenkin vuonna 2009 romahtanut kansantuote saatiin nousuun – vuonna Suomen 2011 bkt kasvoi taas lähes viisi prosenttia.

Mutta sitten seurasi jotain ”fantastista”. Velanotto jatkui. Seuraavan hallituksen aikana otettiin lisävelkaa 25 miljardia ja vuonna 2015 velkaa oli yhteensä karvaa vaille sata miljardia. Samanaikaisesti bruttokansantuote painui takaisin miinukselle. Neljäksi vuodeksi.

Tämä on aivan lähihistoriaa, mutta kuka nämä muistaa? Aika ennen nykyhallitusta nähdään vanhoina hyvinä aikoina. Nykyhetki kurjuuden aikakautena ja isänmaa vain jotenkuten eteenpäin rämpivänä.

Viime vuodelta on jo tilastoja Suomen kannalta tärkeimmistä maista ja niiden talouskasvusta. Kiina porskuttaa omassa luokassaan yli kuuden prosentin bkt-kasvussa, USA puolessatoista prosentissa, Ruotsi yli kolmessa. Venäjän kasvu viimevuonna oli negatiivinen. Iso-Britannia ja Saksa vajaassa kahdessa prosentissa – kuten myös Suomi. Elokuussa tänä vuonna Suomen kasvu on lähes kolme prosenttia, mikä on korkein kasvulukema sitten vuoden 2011.

Tässähän sitä rämmitään.

Monille kuluneet kaksi vuotta ovat olleet kovia aikoja. Erityisen suuria vaikeuksia on ollut ikääntyneillä, pientä eläkettä saavilla ja paljon sairastavilla. Sairastamisen kustannukset ovat nousseet. Toinen vaikeuksissa oleva ryhmä on lapsiperheet, kun veroprogressio, päivähoitomaksut ja asumiskustannukset vievät jo keskituloisenkin köyhyysrajalle ja sosiaaliturvan tulonsiirtojonoon.

Muitakin vaikeuksissa olevia ryhmiä on. Opiskelijat, työttömät, koulunsa päättävät nuoret ammattiosaamisesta tai -osaamattomuudesta riippumatta, syrjäytymisvaarassa olevat.

Kun näitä heikennyksiä on tehty, pitää kysyä, jotta onko tämä kaikki vaivan väärti? Onko ihan totta, että isänmaa tarvitsee tällaista kuuria, jotta edes hyvinvoinnin peruspilarit pystytään säilyttämään?

49000 ihmistä ja heidän perheensä sanovat, jotta on. Tänään meillä on tuon verran enemmän ihmisiä töissä kuin vuosi sitten. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on kahdessa vuodessa - kesäkuusta 2015 kesäkuuhun 2017 - pienentynyt 1,8 prosenttiyksikköä.

Työllisyys paranemassa, kansantuote nousussa. Sekä teollisuuden että kuluttajien luottamus tulevaisuuteen nousee kohisten. Ja siltikin kansalaisella on mielikuva huonoimmasta hallituksesta ikinä. Mielikuva on vain kovasta kuurista, koska talkoisiin on vedetty melkein jokainen meistä ja bruttokansantuote näkyy vain niiden lompakoissa, jotka ovat päässeet töihin.

Kokonaisuutta ja isoja linjoja on vaikea nähdä. Yksittäistä ihmistä koskevat asiat ovat lähellä, selvästi nähtävissä. Mutta vaikea on ymmärtää, miten minun lääkeostojeni viidenkympin alkuomavastuu tai sairauskyytien omavastuun korotus vaikuttavat työllisyyteen tai kansantuotteen kasvuun.  

On helpompi ymmärtää, että kilpailukykysopimuksella pienennetään kuntien ja valtion menoja, joskin samalla niiden verotulot pienenevät. Sen sijaan esimerkiksi omavastuiden nosto koskee minua, kansalaista, henkilökohtaisesti. Ja se on kurjaa.

Mutta julkisia menoja nekin vähentävät. Ja kun yksittäisiin kansalaisiin kohdistuvat – pienet tai vähän isommatkin - heikennykset lasketaan yhteen, se antaa julkiselle vallalle tilaa panostaa vaikkapa sellaisiin toimiin, jotka kannustavat yrittämiseen ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen. Pitemmän päälle se on sitten jokaisen kansalaisen etu, niidenkin, joiden ainoa tulo on eläke tai muu sosiaaliturva. Vain työ luo hyvinvointia isänmaalle.

Me yksittäiset kansalaiset olemme myös äänestäjiä. Siksi heikennysten vastustaminen saa aina kannatusta ja herättää luuloa paremmasta. Gallupeissa se näkyy.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Hallintomullistus, ilmestynyt Iijokiseudussa 10.5.

Keskiviikko 10.5.2017 - Niilo Keränen

HALLINNONMULLISTUS

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kolme suurta lakia ovat nyt eduskunnassa, kun hallitus antoi tiistaina esityksensä valinnanvapauslaista. Kaksi muuta ”runkolakia” ovat maakuntalaki ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki.

Samanaikaisessa käsittelyssä on myös kymmeniä muita lakiesityksiä, jotka ovat tarpeen voimaanpanoa, rahoitusta ja muita järjestelyjä varten. Onhan kyseessä sentään suurempi hallinnollinen uudistus kuin esimerkiksi 70-luvun kansanterveyslaki. Ja seuraavan kahden vuoden aikana sitten joudutaan vielä tekemään muutoksia kymmeniin muihin lakeihin.

Kaikista kolmesta suuresta laista mietinnön tekee sosiaali- ja terveysvaliokunta, jossa istun ainoana pohjoisen Suomen edustajana. Mietintö tarkoittaa sitä, että kyseinen valiokunta viilaa hallituksen esitysten lakipykälät lopulliseen muotoonsa ja perustelee lakien tarpeellisuuden ja oikeaan osuvuuden eduskunnan kannalta.

Tietenkin koko eduskunta sitten lopullisesti tekee päätökset lakien hyväksymisestä, mutta on äärettömän harvinaista, että eduskunta enää muuttaa asiantutijavaliokunnan tekemiä muotoiluja. Sosiaali- ja terveysvaliokunta saa päätöksiään varten toki lausunnot monilta muilta valiokunnilta. Esimerkiksi maakuntalakiin vaikuttaa keskeisesti hallintovaliokunta, maakunnan työllisyystehtäviin työelämä- ja tasa-arvovaliokunta jne. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on nämä lausunnot otettava huomioon, mutta ne eivät kuitenkaan ole sitovia.

Pohjois-Pohjanmaalle tulee tämän lainsäädännön myötä oma maakuntahallinto, joka jatkossa päättää, millaisia julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita alueella on. Alustavasti rakenteita on mietitty nk. Popster-hankkeessa, jonka loppuraportti julkaistaneen kesän alussa.

Tärkeää on, että maakunnan ihmiset saavat lähipalvelunsa – ne, joita tarvitaan useampia kertoja vuodessa – kohtuullisen läheltä ja kohtuullisella vaivalla. Palvelut, joita tarvitaan ehkä kerran tai vain muutamia kertoja elämän aikana, voivat sijaita sitten vähän kauempanakin. Tällainen palvelu on esimerkiksi erikoissairaanhoito, joka meidän alueellamme tulee sijaitsemaan pääosin Oulussa. Samanlaisia ovat myös sosiaalitoimen viranomaistehtävät kuten lasten huostaanottoasiat tai päätökset pitkäaikaisesta asumispalvelusta vanhuksille tai vammaisille.

Vaikka erikoispalvelut ovatkin maakunnan palveluliikelaitoksen hallussa, se ei tarkoita sitä, että kaikki päätökset tehtäisiin jossakin Oulussa. Maakunta tulee sijoittamaan erikoissairaanhoidon tai sosiaalitoimen virkapäätöksiä tekeviä henkilöitä myös julkisten sote-keskuksien – nykyisten terveyskeskusten – yhteyteen, jotta siirtyminen palvelusta toiseen tapahtuisi joustavasti.

Valinnanvapauteen kuluu, että kansalaiset voivat valita oman sote-keskuksensa. Jos paikkakunnalla tai lähellä on tietyt kriteerit täyttävä yksityinen tai kolmannen sektorin – säätiön, potilasjärjestön tms – omistama sote-keskus, kansalainen voi valita myös sen omaksi hoitopaikakseen. Asiakasmaksut tulevat olemaan samat ja maakunta rahoittaa niiden toimintaa täsmälleen samalla tavalla kuin julkistenkin sote-keskusten toimintaa.

Julkisuudessa on puhuttu, että kunnat eivät saa edustustaan maakuntahallintoon. Eivät todellakaan saa, eivät isot eivätkä pienet kunnat. Hesari oli laskeskellut, että oman maakuntamme päättäjistä yli 80 prosenttia tulee Oulusta.

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Maakuntavaltuuston jäsenet valitaan maakunnan sisäisillä vaaleilla, ja kuten eduskuntavaaleista on nähty, pätevä maakuntavaltuustoehdokas tulee saamaan ääniä riippumatta siitä, mikä hänen kotikuntansa on. Maakuntavaltuustossa ei olla kuntien edustajia, kuten ei olla eduskunnassakaan.

Päättäjien on ajateltava asioita koko maakunnan kannalta. Aivan kuten eduskunnassa on ajateltava koko maan etua. Tietysti on aina olemassa siltarumpupoliitikkoja ja muita yhden asian ajajia, mutta sellaisella asenteella ei kyllä kovin paljon yhteistä hyvää rakenneta. Siksipä onkin tärkeää, että meidänkin alueella, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa, löydetään vetovoimaisia ja asiansa hallitsevia ehdokkaita ensi tammikuun maakuntavaaleihin.

Kommentoi kirjoitusta.

Sote-valinnanvapaus on hallinnolle päänsärky

Perjantai 17.3.2017 - Niilo Keränen

SOTE-VALINNANVAPAUS ON HALLINNOLLE PÄÄNSÄRKY

Sote-uudistuksen valinnanvapaus luo maakuntien liikelaitokset, maakuntien perus-sote-yhtiöt, yksityisen ja julkisen sektorin palveluntuottajayksiköt ja –organisaatiot, maksu- ja asiakassetelit sekä henkilökohtaiset budjetit.

Niin julkisten perus-soten yhtiöiden kuin yksityistenkin tuottajien on täytettävä osaamiskriteerit, jotta ne pääsevät tuottajarekisteriin. Sitä ylläpitää valtion valvontaviranomainen. Jos ne sitten haluavat tuottaa perus-sotepalveluja jossakin maakunnassa, niiden on tehtävä toiminnasta sopimus maakunnan liikelaitoksen kanssa. Sopimuksessa määritellään mm. toiminnan laajuus, palveluketjut, tiedot asiakkaista ja heille annettavista palveluista sekä korvaukset.

Tuottajat voivat periaatteessa olla hyvinkin pieniä yrityksiä. Niillä voi olla sopimuksia toisten tuottajien kanssa, jotta ne yhdessä täyttävät lain mukaisen sote-keskuksen palveluvalikoiman. Lääkäri- ja hoitajapalvelut sekä sosiaaliohjauksen, neuvonnan ja lyhytaikaisen sosiaalihuollon tarpeet. Sopimukset tarvitaan tietenkin myös laboratorio- ja kuvantamispalveluksista sekä maksu- ja asiakassetelipalveluja tuottavien toimijoiden kanssa. Näitä ovat muun muassa fysioterapiayksiköt tai kuntoutuslaitokset.

Suun terveydenhuollossa ovat omat tuottajansa. Suun terveydenhuolto voi tietenkin olla osa sote-keskusta, jolloin se pitää huomioida sopimuksissa.

Voi vaan kuvitella, millaisia sopimusmääriä kaiken kaikkiaan tarvitaan. Lisäksi voidaan tarvita perinteisiä ostopalvelusopimuksia: jos vaikkapa liikelaitoksen sairaala ei meinaa pysyä hoitotakuurajoissa, se voi ostaa hoitoja yksityissairaalalta.

Kaikilla palveluntuottajilla tulee olla yhteys Kanta-järjestelmään, jonka osaksi ympätään myös Kansa, eli sosiaalitoimen vastaava valtakunnallinen järjestelmä. Kanta on tällä hetkellä pääasiassa sähköinen sairauskertomusarkisto, mutta kunnianhimoisena ajatuksena on kehittää sitä niin, että se toimisi myös jokapäiväisessä potilas- ja asiakastyössä.

Nykyisin sairaalat ja terveyskeskukset siirtävät usein tietonsa arkistoon vasta viikkojen päästä, ja Omakannan katselijat tuskailevat tietojen viipymistä. Monet terveydenhuoltoyksiköt jättävät nykyisin myös laboratoriotutkimusten tulokset kokonaan lähettämättä.

Kanta ei siis toimi ajantasaisesti. Se on myös toiminnaltaan aika kankea ja oikean tiedon löytäminen sieltä on usein hankalaa. Itse epäilen suuresti, että ”vanhaa” Kantaa pystytään kehittämään riittävän sujuvatoimiseksi puolessatoista vuodessa.

Kannan ja tuottajarekisterin lisäksi tietotekniikkaa tarvitaan muutenkin. Suunnitelmissa on tiedonhallintapalvelu, joka tulisi Kantan yhteyteen, ja jonka kautta asiakkaat pääsevät listautumaan haluamalleen tuottajalle ja ilmoittamaan samalla valintansa maakunnalle.

Valinnanvapauden tietopalvelussa taas on listattu kaikki tuottajat, niiden palveluvalikoima ja myös laatutekijöitä, jos niitä joskus osataan tehdä. Täältä asiakas voi kurkistaa, millaisia valintavaihtoehtoja hänellä on.

Tuottajahallintapalvelusta maakunta ja asiakkaat näkevät mm. kunkin tuottajan odotusaikoja ja sen, mahtuuko vielä tuon tai tämän tuottajan asiakkaaksi. Tätä kautta tuottajat myös ilmoittavat toiminnastaan maakunnalle.

Palvelutuotannon seurantapalvelusta niin asiakkaat kuin maakuntakin saavat tiedot esimerkiksi asiakasmääristä ja maksuseteleistä, ja tätä kautta maakunnalle menee tuottajalta myös laskutustiedot. Ja suunnitelmissa on vielä yhteiskuntavastuun tietopalvelu, josta voi tarkistaa kyseisen tuottajan verotustietoja – senkin, paljonko suomalaista rahaa karkaa veroparatiiseihin.

Jos valinnanvapaus on asiakkaan kannalta varsin helppo juttu, hallinnolle se on päänsärky. Jo sopimus- ja ICT-ruljanssi on hirmuinen, eikä tässä ole vielä puhuttu mitään sujuvasta toiminnasta.

Nykyjärjestelmä kannustaa hoitamaan potilasta hyvin. Syy on selkeä: hoidettiinpa potilasta terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidossa, maksaja on sama eli kotikunta. Käytäntö on muotoutunut sellaiseksi, että erikoissairaanhoito antaa terveyskeskuksille hoito-ohjeet, jos erikoissairaanhoitoa ei katsota tarpeelliseksi.

Tulevaisuuden perus-sote-tuottaja maksaa vain itse antamansa tai maksusetelillä hankkimansa hoidon. Jos se ei osaa hoitaa, lähetetään liikelaitokselle eli erikoissairaanhoitoon. Jos sieltä tuleekin hoito-ohjeet (siis ei erikoissairaanhoidon tarvetta), mikään ei takaa, että sote-keskus alkaa tehdä työläitä tai kalliita hoitoja. Sote-keskushan ei saa siitä mitään bonusta, vain potilaskohtaisen perushinnan.

Rahakas potilas hankkiutuu silloin yksityishoitoon, mutta mökin mummu tai pappa tyytyy siihen mitä saa.

Perusidea valinnanvapaudesta on erinomainen, mutta sudenkuoppia nykyehdotuksessa on. Ne pitää vielä löytää ja täyttää, ennen kuin laki hyväksytään.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Varhaiskasvatus tapetilla

Keskiviikko 15.3.2017

VARHAISKASVATUS TAPETILLA

Viime viikolla ryöpsähti keskustelu varhaiskasvatuksesta. Useat puolueet ja etujärjestöt julkistivat ehdotuksiaan varhaiskasvatuksen uudistamiseksi. Myös tiedotusvälineet tarttuivat asiaan.

Aikanaan lasten päivähoito luotiin, jotta äitien työssä käyminen olisi mahdollista. Sittemmin päivähoito on kehittynyt huimasti ja pääpaino on ollut lapsissa ja lasten varhaiskasvatuksessa. Viime viikon kannanotoissa palattiin vuosikymmen taaksepäin painottamaan äitien työuria.

Tietenkin äitien pitkät vanhempainvapaat ja mahdollinen kotihoidontukiaika vaikuttavat naisten työuraan ja eläkkeeseen. Vaikka nämä vapaat ovat yhtä mahdollisia myös isille, suurimman osan lasten kotona hoitamisesta tekevät äidit. Nyt vaaditaan, että kotihoidontuki pitäisi lopettaa ja saada isät pitämään saman verran vanhempainvapaita kuin äidit.

Niin ikään väitetään, että päiväkodissa olleet lapset selviävät paremmin koulussa kuin kotona hoidetut. Kuitenkaan 0-3 vuotiaiden lasten hoitomuoto ei vaikuta puoleen tai toiseen myöhemmässä lapsuusiässä. Tästä ovat käyttäneet painavia puheenvuoroja mm. professori Liisa Keltinkangas-Järvinen ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

On tietysti perheitä, joiden moniongelmaisuuden takia päivähoitajan syli voi olla äidin tai isän syliä parempi perusturvan rakentaja. Sitä varten yhteiskunnassamme onkin erityisesti huomioitu sosiaaliset syyt varhaiskasvatuksen perusteena.

Keskusteluissa äitejä usein syyllistetään: toisia kotihoidosta, toisia lapsen viemisestä vieraan hoitoon. Syyllistämiseen ei ole syytä. Yhteiskunnassa – ja meidän jokaisen myös - pitäisi luottaa perheen tekemiin valintoihin. Perheen omiin valintoihin.

Myös siihen valintaan, hoitaako lasta kotona äiti vai isä. Ei tämän päivän äiti, nuori nainen, ole niin miehen anturan alla, että äiti automaattisesti jää kotiin. Kyllä asiat sovitaan yhdessä, punnitaan myös vaikutukset urakehitykseen ja perheen toimeentuloon.

Erikoinen on peruste, että äitien aikaisempi työhönpaluu lisäisi työllisyyttä. Miten käy sijaisen työllisyys? Miten se synnyttää lisää työpaikkoja? Vedotaan myös Ruotsin parempaan työllisyysasteeseen, mutta ei muisteta, että naapurissa on meitä paremmin mahdollistettu äitien ja isien osa-aikatyö. Se tietysti nostaisi työllisyyslukuja meilläkin.

Erilaisissa perhetuissa on lukuisia sellaisia seikkoja, joita pitää korjata. Esimerkiksi yhden vanhemman perhe: miten sen toisen osuus vapaissa? Keskusta julkaisi oman perhepakettinsa helmikuussa. Sen perusidea on lasten hoitomuodon valinnan vapaus, yhteiskunnan lapsimyönteisyys ja perhetukien kehittäminen niin, että lapsemme pärjäisivät monimutkaistuvassa maailmassa.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Suuria muutoksia

Maanantai 27.2.2017

SUURIA MUUTOKSIA

 

Suuret muutokset sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat alkaneet: perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelalle. Kelan ruuhkat ovat puhuttaneet julkisuudessa, vaikka Kelassa työskentelee toimeentulotuen parissa nyt toista tuhatta ihmistä.

Kaikkein suurin ongelma oli joulu-tammikuussa Kelan mukaan siinä, kun kunnat eivät voineet siirtää perustoimeentulotukiasiakkaidensa perustietoja Kelalle. Kelalla jouduttiin jokainen asiakas käsittelemään uutena asiakkaana, ja hakemuksiin tarvitaan henkilötietojen lisäksi aika runsaasti muutakin tietoa mm. tuloista, menoista, perhetilanteesta.

Tammikuussa Kela teki päätöksen perustoimeentulotuesta 87500 hakijalle ja rahaa meni runsas 37 miljoonaa euroa. Suhteessa eniten toimeentulotukea saavat pääkaupunkiseudun ihmiset, joiden kaikki hakemukset eivät vielä ole edes tulleet – Helsinki kun helpotti Kelan ruuhkia viime vuoden puolella tekemälle pitempiaikaisia päätöksiä.

Kuusamossa Kela maksoi tammikuussa toimeentulotukea 57000, Posiolla 14000, Taivalkoskella 14000 ja Pudasjärvellä 41000 euroa. Yhteensä näissä kunnissa perustoimeentuloa saaneita oli tammikuussa noin 350 henkilöä.

Seuraava suuri muutos tapahtuu heinäkuussa, jos eduskunta saa keväällä isot lakiesitykset käsitellyksi. Heinäkuussa nimittäin aloittaa väliaikainen, lähinnä virkamiehistä koostuva maakuntahallinto. Sen tehtävänä on käynnistää maakunta- ja sote-uudistuksen valmistavat toimet ja järjestää maakuntavaalit ensi tammikuussa.

Toki näitä valmistavia toimia on ollut jo runsaasti menossa. PoPSTer-hankkeessa pyörii toistakymmentä työryhmää, muussa maakuntauudistuksessa toinen mokoma ja työryhmissä on lähemmäs 400 eri henkilöä miettimässä, miten hommat jatkossa hoituu. Täytyy toivoa, että uudistus menee nyt sitten maaliin, eivätkä työt mene ihan hukkaan kuten parin edellisen hallituksen aikana. Työryhmien loppuraportteja odotellaan kesän korvalla.

Kuntavaalit ovat huhtikuussa. Moni kysyy, jotta mitä päätettävää valtuustolle jää kun suuri muutos vie sote-palvelut maakuntiin. Kunnille tämä on rahallisesti iso muutos, mutta jokainen valtuustossa ollut tietää, että sosiaali- ja terveyspuolen asioita valtuusto on käsitellyt pääasiassa vain talousarvion ja toimintakertomuksen yhteydessä. Tietenkin puhetta on riittänyt muulloinkin, nuo sote-asiat kun ovat sellaisia, että jokainen valtuutettu on niissä asiantuntija.

Mitä jää? Koulutus, kulttuuri, vapaa-aika, kaavoitus, elinkeinopolitiikka nyt ainakin. Väitän, että kun soten jatkuvat rahanriittämishuolet poistuvat listoilta, tuleva kunnanvaltuutettu vapautuu keskittymään hyvinvoinnin ja terveyden, viihtymisen ja vetovoiman kehittämiseen. Valtuutettu pystyy ihan varmasti vaikuttamaan nykyistä enemmän niihin oikeisiin kuntalaisen elinympäristö- ja elinvoima-asioihin, joista kuntalaisen viihtyminen ja hyvinvointi syntyy. Väitän myös, että uudet valtuutetut saavat nykyistä paremmin hyviä ideoita läpi kotikunnissaan, toteutumaan ja näkymään.

Ehdokasasettelu päättyy helmikuun viimeisenä päivänä, siis huomenna. Nyt aktiiviset kuntalaiset: kysykääpä eri puolueiden nokkamiehiltä, vieläkö pääsee mukaan vaikuttamaan. Joillakin listoilla varmaan on vielä tilaa. Ja kun kuntalaiset ovat ”yhtä suurta perhettä”, niin siitä vaan! Yleensä asiat hoidetaan kunnallispolitiikassa yhdessä, hyvässä yhteisymmärryksessä.

Poikkeuksia ei tässä viitsi mainita.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Valinnanvapaus ei ole asiakkaan ongelma

Maanantai 20.2.2017 - Niilo Keränen

VALINNANVAPAUS EI OLE ASIAKKAAN ONGELMA

Ministeriöissä kirjoitetaan nyt vinhaa vauhtia sote- ja maakuntauudistuksen lakeja. Valinnanvapauslait ovat vielä lausuntokierroksella ja niiden viimeistelyyn valtioneuvosto pääsee vasta maaliskuun lopulla.

Sote-järjestämislaki ja maakuntalaki monine lisukelakeineen tulevat eduskuntaan lähiviikkoina, valinnanvapaus huhtikuussa. Kyseessä on perusteellinen hallintomullistus, siksi lait yritetään käsitellä rinnatusten. Kevät tulee olemaan täynnä asiantuntijoiden kuulemisia ja pykälien viilaamista, jotta väliaikainen maakuntahallinto voisi laillisesti aloittaa tulevassa heinäkuussa.

Siis puolen vuoden päästä! Uuden soten mukainen toiminta alkaa vajaan kahden vuoden kuluttua, vuoden 2019 alusta.

Monia huolettaa, miten sitä valinnanvapautta osaa käyttää. Julkisuudessa kun puhutaan maakunnan liikelaitoksesta, yhtiöistä, sote-keskuksista, yksityisistä ja kolmannen sektorin toimijoista, asiakas- ja maksuseteleistä, henkilökohtaisesta budjetista, ostopalveluista, kilpailuttamisesta, tukipalveluyhtiöistä, integraatiosta, palveluketjuista, laajan päivystyksen sairaaloista ja ties mistä monimutkaisilta kuulostavista himmeleistä.

Koska useimmat meistä tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollosta tavallisia sairaanhoidon palveluita, kirjoitan tässä nyt yksinkertaisesti potilaista.

Uuden soten alkaessa kansalaiset voivat listautua jonkin sote-keskuksen asiakkaaksi. Sote-keskus on esimerkiksi nykyinen terveyskeskus (maakunnan yhtiön perusterveydenhuollon toimipiste – kiva nimitys?) tai yksityinen terveyspalveluyritys. Omassa kunnassa tai naapurikaupungissa. Valinnanvapauslakiluonnoksen mukaan kyseessä voi olla isojen attendojen ja terveystalojen ohella vaikkapa 1-2 lääkärin vastaanottopiste, jolla on sopimus sosiaalihuollon ammattilaisen kanssa mahdollisesti tarvittavasta ohjauksesta ja neuvonnasta.

Jos kyseinen yritys on ilmoittanut ottavansa potilaita vastaan, sen on otettava. Olipa kysymys sitten terveen 18-vuotiaan ajokorttitodistuksesta tai 90-vuotiaan pyörätuolilla työnneltävän dementikon virtsankarkailusta.

Tuo on se peruspotilaan perusvalinta. Helppoa? Jos kyseisen yrityksen lääkäri katsoo, että potilas tarvitsee fysioterapiaa, laboratoriotutkimuksia, ultraäänitutkimusta, ne tehdään samassa yrityksessä. Jos yrityksellä ei näitä ole, lääkäri antaa maksusetelin ja potilas kävelee itse valitsemaansa fysioterapiayritykseen tai vaikka sinne entisen terveyskeskuksen laboratorioon.

Jos taas lääkäri katsoo, että pyörätuolipappa tarvitsee erikoissairaanhoidossa tehtävää virtsarakon tähystystä, lääkäri tekee lähetteen kuten nykyisinkin. Erikoissairaanhoito – maakunnan liikelaitos – pyörittää lähetettä omissa byrokratioissaan ja tekee päätöksen tutkimuksista. Potilaalle tulee kutsu saapua tutkimukseen.

Maakunnan liikelaitos voi myös tarjota potilaalle asiakasseteliä. Setelin saatuaan potilas voi valita, meneekö tähystykseen jonkin mehiläisen tai coronarian sairaalaan. Jos potilas ei halua mennä mihinkään yksityiseen tai naapurimaakunnan sairaalaan, oman keskussairaalan on tutkimukset tehtävä. – Ei tämäkään kovin vaikeaa?

Perus-sote-keskuksen ikä- tai vammaispotilas saattaa lääkärin arvelun mukaan tarvita palveluasumispaikkaa. Nytkin lääkäri tekee lähetteen maakunnan liikelaitokselle, jossa potilaalle tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma. Käytännössä tämä ”lähete” on palaveri maakunnan virkavastuulla toimivan vanhus- tai vammaistyöntekijän kanssa, joita tulee varmasti työskentelemään jokaisessa kunnassa.

Suunnitelma tehdään yhdessä potilaan, hänen lääkärinsä, mahdollisen kotisairaanhoitajan ja liikelaitoksen työntekijän kanssa. Jos palveluasumistarve todetaan, maakunnan liikelaitos tarjoaa potilaalle henkilökohtaista budjettia. Se on laskennallinen rahamäärä, jolla potilas voi hoidattaa itseään palveluasunnossa vaikkapa seuraavan vuoden ajan.

Taas potilas tai hänen omaisensa tai edunvalvojansa voi valita, meneekö jonkin caritaksen tai sydänyhdistyksen taloon. Jos potilas ei halua henkilökohtaista budjettia, maakunnan liikelaitoksen on järjestettävä palveluasuminen esimerkiksi sen itse ylläpitämässä palvelutalossa.

Valinnanvapaus ei ole ongelma asiakkaalle, mutta maakunnalle se on. Miten tapahtuu sujuva siirtyminen vastaanotolta erikoishoitoon tai vaativaan palveluun? Miten hoidetaan maksuliikenne, jos asiakkaan on voinnin muuttuessa vaihdettava paikkaa kesken vuoden? Miten sujuvat viranomaistehtävät, esimerkiksi tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon lähettäminen? Mitä tapahtuu työterveyshuollon asiakkaalle hänen sairastuessaan vakavasti?

Potilaiden onneksi valinnanvapauden perusrakenne on varsin selkeä. Minua päättäjänä sen sijaan hirvittää, jotta saadaanko sujuvat hoitopolut, tiedonsiirrot sun muut kuntoon näin rajallisessa ajassa.

Kommentoi kirjoitusta.

Tuleeko eutanasia Suomeen?

Perjantai 20.1.2017 - Niilo Keränen

TULEEKO EUTANASIA SUOMEEN?

 

Aika ajoin toistuva keskustelu eutanasiasta on jälleen ryöpsähtänyt käyntiin. Syynä on, että eräiden emerituspoliitikkojen aloitteesta syntynyt kansalaisaloite on saavuttanut tarvittavan allekirjoitusten määrän ja on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi.

Kreikankielestä suomennettuna eutanasia merkitsee hyvää kuolemaa. Puhekielessä ja käytännössä eutanasialla tarkoitetaan kuolinapua. Sitä se on myös kansalaisaloitteen mukaan.

Keskustelussa käytetään myös käsitteitä passiivinen ja aktiivinen eutanasia. Aktiivista on tuo edellä mainitsemani kuolinapu. Passiivista taas se, että kuolemaan johtavassa sairaudessa potilasta ei esimerkiksi ryhdytä elvyttämään sydämen pysähtyessä.

Passiivinen ei kuitenkaan ole täysin passiivista. Hoitohenkilöstö huolehtii silloinkin aktiivisti potilaan tarvitsemasta kipulääkityksestä, jotta viimeisinä päivinä ja viimeisillä hetkillä ei tarvitsisi kärsiä kivuista. Hiipuvan elämän laatu pyritään pitämään tilanteeseen nähden parhaana mahdollisena.

Sinänsä passiivinen eutanasia on käsitteenä huono, koska silloinkin pyritään hyviin ja arvokkaisiin viimeisiin hetkiin ja siten hyvään kuolemaan. Hyvään loppuvaiheen hoitoon parantumattomassa sairaudessa onkin viime vuosina kehitetty erityisesti palliatiivista eli oireita lievittävää hoitoa sekä saattohoitoa.

Näiden tavoitteena on nimenomaan kivuttomuus, myötäeläminen, hyvät viimeiset päivät. Nykyaikaiset tehokkaat kipulääkkeet oikein annosteltuina mahdollistavat kivuttomuuden valtaosalle kuolevista potilaista. Ne saattavat toki hiukankin yliannoksina joskus nopeuttaa potilaan kuolemaa, mutta käsittääkseni lääkärikuntamme ei ole kokenut tätä ongelmaksi.

Kansalaisaloitteen mukaan eutanasia tulisi sallia tilanteessa, jossa potilaalla on sietämättömiä fyysisiä tai psyykkisiä oireita, kipuja tai kärsimyksiä, joita ei voida olennaisesti lievittää lääketieteen keinoin. Myös kuolemaan johtava sairaus oikeuttaisi eutanasiaan. Potilaan tulee itse esittää harkittu eutanasiapyyntö, hänen pitää olla oikeustoimikelpoinen ja kognitiivisesti kompetentti. Tämä viimeinen termi tarkoittaa, että potilaan tulee tajuta ja tiedostaa, mitä hänen eutanasiapyyntönsä todella tarkoittaa.

Aloitteessa myös psyykkiset oireet voisivat olla eutanasian peruste. Erikseen aloite kuitenkin toteaa, että depressio on ensin hoidettava – masentunut ei siis voi eutanasiaa pyytää. Onkohan parantumattomasti sairas joskus masentunut? Myös se on kyseenalaista, miten psyykkisestä sairaudesta kärsivä todella tajuaa pyyntönsä merkityksen. Esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsofreniaa sairastavalla todellisuudentaju on usein hukassa.

Yksinkertaisinta aloitteen mukainen eutanasia olisi ehkä parantumattomasti sairaille syöpäpotilaille. Vastikään keskustelin erään tamperelaisen syöpälääkärin kanssa. Hän kertoi, että yksikään syöpäpotilas ei ole hänelle ehdottanut kuoleman nopeuttamista. Heillä on aina toivo paremmasta, vaikka lääketieteen näkökulmasta sellaista on korkeintaan hippusen verran. Sen sijaan psyykkisesti sairailta tällaisia varovaisia kysymyksiä on tullut.

Monilla dementiaa sairastavilla tai esimerkiksi kehitysvammaisilla on asioiden hoitamista varten laillinen edunvalvoja. Kun heille tulee vaikkapa kivulias syöpäsairaus, heille ei eutanasia olisi aloitteen mukaan mahdollinen.

Jos taas laki muotoutuisi sellaiseksi, että edunvalvoja voisi potilaan puolesta pyytää eutanasiaa, edunvalvonnan merkitys johtaisi helposti huimaaviin näkymiin. Kenelle edunvalvoja pitää määrätä? Voiko tuomioistuin päättää edunvalvonnasta yhden tai kahdenkaan lääkärin lausuntojen perusteella? Mikä olisi omaisten, siis perillisten, rooli edunvalvontaa haettaessa? Entä yhteiskunnan rooli niiden kohdalla, joilla ei ole lähiomaisia?

Päättely johtaa helposti scifi-mäisiin visioihin siitä, miten tulevaisuuden yhteiskunta hoitaa vanhus-, vammais- tai huume- ja juoppohulluusongelmansa. Olisiko eutanasian salliminen – vaikkapa hyvinkin rajatuissa tilanteissa - päänavaus sille, että raihnaisen, vaivalloisen ja hankalan ikäihmisen ihmisarvo pudotettaisiin joidenkin kriittisten rajojen alapuolelle?

Tämän tyyppisiä näkökohtia tulee eteen, kun eduskunta kevään mittaa eutanasia-aloitetta käsittelee.

Joissakin maailman maissa eutanasia tai avustettu itsemurha on sallittua. Joissakin maissa sovelletaan käytäntöä, että tietyissä olosuhteissa autetusta kuolemasta ei aseteta syytteeseen tai tuomita.

Tehty kansalaisaloite on kuitenkin selkeästi Suomen perustuslain vastainen. Perustuslain 7 § sanoo yksiselitteisesti: Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Lakialoite on siis käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä tai perustuslakia on muutettava.

Kommentoi kirjoitusta.

Sote mahdollistaa uutta yritystoimintaa

Lauantai 31.12.2016 - Niilo Keränen

SOTE MAHDOLLISTAA UUTTA YRITYSTOIMINTAA

 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa yhdeksi keskeiseksi elementiksi on noussut valinnanvapaus. Valinnanvapaudella tarkoitetaan, että kansalainen – asiakas tai potilas – voi itse valita, hakeeko palvelunsa julkiselta, yksityiseltä vaiko kolmannelta sektorilta.

 Lainsäädäntö on nyt virkamiesvalmistelussa. Luonnokset lausuntoja varten valmistunevat ennen joulua ja eduskunta tullee käsittelemään niitä loppukeväästä. Nykytiedon mukaan valinnanvapaus tulee aluksi vuoden 2019 alusta lähtien koskemaan perusterveydenhuollon palveluja. Likimain niitä palveluja, joita nykyinen terveyskeskus tarjoaa. Siihen yhdistetään myös sosiaalitoimen neuvonta- ja ohjauspalvelut. Tällaista yksikköä nimitetään omatiimiksi tai sote-keskukseksi.

 Yksityisen on siis mahdollista perustaa esimerkiksi lääkäri-, hoitaja- tai hammaslääkäriasemia. Vielä on epävarmaa, miten omatiimi tai sote-keskus hankkii lisäpalveluja, kuten fysioterapiaa tai erikoissairaanhoidon palveluja. Jos omatiimille tulee mahdollisuus antaa asiakasseteleitä näitä lisäpalveluja varten, potilailla on mahdollisuus valita myös näitä palveluja.

 Yksityiselle yritystoiminnalle ehkä suurempi merkitys tulee kuitenkin olemaan ikäihmisille ja vammaisille suunnatuissa pitkäaikaisissa palveluissa. Omatiimi ei voi antaa pitkäaikaisia maksusitoumuksia, mutta se voi ehdottaa tällaista maakunnalle. Maakunnan tulee ottaa käyttöön ikäihmisille ja vammaisille nk. henkilökohtainen budjetti. Se tarkoittaa sitoutumista tiettyyn rahamäärään yksilöllisesti kunkin asiakkaan kohdalla. Ikäihminen tai vammainen voi sitten valita, miten budjetin käyttää. Kotipalveluihin, kuntoutukseen, asumiseen ja siihen liittyviin tai liittymättömiin tukipalveluihin. Tai vaikkapa lääkäripalveluihin ja henkilökohtaiseen avustajaan.

 Maakunta voi käyttää myös asiakasseteliä. Asiakassetelillä maakunta ostaa joko julkiselta tai yksityiseltä toimijalta jokin määritellyn hoitokokonaisuuden. Tässä tilanteessa asiakas ei saa itse valita mitä hoitoja hän haluaa, mutta toimijan hän saa valita.

 Valinnanvapaus antaa mahdollisuuksia monenlaisille yrityksille. Jotta asiakas voi jokin yrityksen valita, yritysten tulee tietysti täyttää hyvän hoidon tai hoivan kriteerit, jotka tullaan aikanaan määrittelemään. Nykyisinkin hoiva-alan yrittäjien on pitänyt hankkia toiminnalleen AVI:n lupa, ja sote-aikakaudella tulee olemaan samantapainen menettely.

 Koska sote-uudistuksella pyritään kansalaisten tasavertaisuuteen, asiakkaalta peritään samat asiakasmaksut kaikissa niissä yrityksissä, mitä asiakas voi eri tilanteissa valita. Maakunta maksaa yrityksen todelliset kustannukset, jotka lasketaan asiakasmäärien, heidän sairastavuutensa, ikärakenteensa ja joidenkin muiden seikkojen perusteella. Yritykset eivät siis voi kilpailla hinnalla vaan ainoastaan laadulla. Pienissä yrityksissä laatua on jo se, että asiakkaan ja yrittäjän välinen kanssakäyminen on mutkatonta. Laatuun liittyy tietenkin esimerkiksi ammattitaitoiset työntekijät, asumismukavuus, hyvä ja terveellinen ruoka, mahdollisuus valita henkilökohtainen avustaja jne.

 Kaavaillussa järjestelmässä suurin vaara – pienyritysten kannalta – on se, että suuret kansainväliset firmat valtaavat markkinat. Houkuttelevat asiakkaita kovalla mainonnalla tai ostavat pienyritykset pois kilpailemasta. Tämä on uhka myös kansantaloudelle. Sen torjumiseksi tarvitaan sitkeää ja sitoutunutta pienyrittäjäkaartia.

Kommentoi kirjoitusta.

Joulunalusruuhkaa

Maanantai 12.12.2016 - Niilo Keränen

JOULUNALUSRUUHKAA

Syksyn istuntokausi eduskunnassa lähenee loppuaan. Kunnallispolitiikasta on tuttua, että seuraavan vuoden talousarvio lyödään lukkoon joulun alla. Niin eduskunnassakin.

Kuntapolitiikassa se menettelee, mutta eduskunnan kohdalla on se on vähän huonompi juttu. Nimittäin budjetin myötä tulee lopullisia päätöksiä vaikkapa verotukseen, asiakasmaksuihin, uudistettuihin toimintoihin ym. Nämä vaikuttavat omalta osaltaan kuntien seuraavan vuoden talouteen.

Onhan se kyllä tosiasia, että eduskunta tekee harvoin mitään merkittäviä muutoksia siihen hallituksen esitykseen, joka tuli julkiseksi jo syyskuussa. Kunnat ovat voineet tehdä suunnitelmiaan sen perusteella. Syksyn mittaan hallitus on tehnyt lakiesityksiä, joihin sen laatima budjettiehdotus perustuu. Pitkin syksyä on käsitelty esimerkiksi työvoimapolitiikkaan vaikuttavia lakeja, joilla kannustetaan työhön ja samalla tuodaan ikään kuin kuritusta – toivottavasti lempeää sellaista – niille joille työtä tarjotaan, mutta jotka eivät sitä vastaanota.

Toisaalta: kun maassa on suurtyöttömyys, ei siinä paljon työttömien kurittaminen auta. Kun kuitenkin ylivoimainen valtaosa työttömistä lähtisi vihellellen työnsyrjään jos töitä olisi. Ensi vuonna kuitenkin työttömyyskorvausta voidaan käyttää vaikkapa yrittäjän starttirahaksi, jos joku keksii itse itselleen töitä.

Budjetin perusteiksi laaditut lakiesitykset ovat työllistäneet eduskuntaa koko syksyn. Sosiaali- ja terveysvaliokunta – jota pidän tärkeimpänä työalueenani – on käsitellyt tänä vuonna runsaat kuusikymmentä hallituksen esitystä.

Lähes jokaiseen esitykseen liittyy useiden lakien muutosehdotuksia. Suomessa kun on sellainen sosiaali- ja terveysturvan viidakko, että yhden lain muuttaminen vaikuttaa moniin asioihin. Kaikki näitä asioita koskevat lait pitää samalla käydä läpi ja saattaa ajan tasalle. Hyvänä esimerkkinä on tuleva perustulokokeilu. Perustulo saattaa vaikuttaa mm. sairauspäivärahan määrään jopa kahden vuoden kuluttua siitä, kun perustulokokeilu on jo päättynyt.

Terveydenhuoltolain muutosten käsittely on tätä kirjoitettaessa ja varmaan vielä luettaessakin kesken. Lakimuutoksella tähdätään siihen, että sairaaloiden työnjako täsmennetään jatkossa niin, että toimenpiteitä tehdään siellä, missä ne varmasti osataan. Tähän liittyy myös sosiaalipäivystyksen järjestäminen keskussairaalapäivystysten yhteyteen.

Samoin lakimuutos määrää, että terveyskeskuksissa on järjestettävä nk. kiirevastaanottoja iltaisin ja viikonloppuisin. Tällä vähennetään yhteispäivystysten ruuhkia. Tähän vedoten esimerkiksi Taivalkoski pystyy järjestämään ainakin seuraavan parin vuoden ajan viikonloppukiirevastaanottoja nykyisen päivystyksen sijasta. Vuoden 2019 alusta tilanne on toinen, kun maakunta ryhtyy sote-uudistuksen myötä päättämään näistäkin järjestelyistä.

Terveydenhuoltolain muutoksen ehkä tärkein asia koillismaalaisittain on pienten sairaaloiden leikkaustoiminnan jatkuminen tai ei-jatkuminen. Pääsääntö saattaa olla, että jos päiväkirurgia vaatii anestesiaa, sellaisia leikkauksia ei saa tehdä. Anestesiaksi katsotaan nukutusten lisäksi myös nk. laskimopuudutus. Monet pienet sairaalat – ensiset aluesairaalat – ovat tätä kritisoineet, ja valiokuntamme yrittää rustata lain sellaiseen muotoon, että keskussairaaloista kaukanakin asuvat ihmiset saavat myös tulevaisuudessa tämäntyyppisiä hoitoja lähipalveluina.

Eduskunnan viimeinen viikko ennen joulua on sitten yhtä talousarviokeskustelua ja äänestyksiä. Keskustelut ja äänestykset eivät muuta yhtäkään piirua siitä, mitä valiokunnat ovat lakeja säätäessään päättäneet. Mutta tämäkin kai kuuluu demokratiaan

Kommentoi kirjoitusta.

Raakaa on poliittinen peli

Perjantai 9.12.2016 - Niilo Keränen

RAAKAA ON POLIITTINEN PELI

 

Viime päivien ja viikkojen uutisoinnista on opittu ainakin se, että pääministeri ei saa hermostua. Yleisradion Terrafame-uutisoinnin yhteydessä pääministeri aivan oikeutetusti edellytti, että hänelle – kuten kaikille muillekin vastaavissa tilanteissa – annetaan mahdollisuus kommentoida häntä koskevaa ”uutista”. Kun se ei toteutunut, hän lähetti sähköposteja YLE:n toimittajalle.

Niinpä julkisuus käänsikin asian toiseksi uutiseksi: pääministeri halusi rajoittaa sananvapautta. Eduskunnan oppositio yhtyi kuoroon, kuten sopulit aikanaan Mauno Koiviston presidenttikaudella. Alkuperäinen uutinen unohtui. Jupakasta saatu toinen opetus niin pääministerille kuin kaikille muillekin poliitikoille oli: median kanssa kiistellessä jää aina tappiolle. Sipilä hävisi ottelun 0-2.

Toisen kummallisuuden viritti Hesari viime viikonvaihteessa. Toimittaja haastatteli oikeuskansleria hänen vuotta 2014 koskevasta toimintakertomuksestaan. Juttu hyppäytti oikeuskanslerin suoraan keskelle poliittista peliä antamalla esimerkeillään ymmärtää, että kysymys oli nimenomaan nykyhallituksen lainvalmistelusta. Käytettiin tismalleen samoja sanoja, mitä eräät oppositiopoliitikot. Vastauspuheet hallituksen – nimenomaan tämän hallituksen - perustamasta lainvalmistelun arviointineuvostosta ovat jääneet kuiskauksiksi yleisessä kohinassa. Sipilän hallitus hävisi 0-1.

Oikeuskansleri on aina paikalla valtioneuvoston yleisistunnossa. Valtioneuvostosta annetun lain mukaan yleisistunnossa ratkaistaan mm. eduskunnalle annettavat lakiesitykset. Oikeuskanslerin vaikuttamisen paikka on siellä eikä julkisuudessa. Tämän takia myös oikeuskansleri hävisi 0-1. 

Eräitä valtioneuvoston nykyisiä ja entisiä jäseniä kuitenkin uskon: jos oikeuskansleri nostaa valtioneuvostossa sormensa pystyyn ja sanoo painavan sanansa, perustuslain kannalta kyseenalaisen lain valmistelu pysähtyy siihen.

Hesarin jutussa esitetään aivan oikein kolme esimerkkiä nykyhallituksen huonoista laeista, joita ei sitten säädettykään. Näistä yhtä esitystä ei edes annettu, toinen kaatui perustuslakivaliokunnassa ja kolmannen hallitus veti muutoin pois. Tämä osoittanee, että lainsäädäntöjärjestelmä kuitenkin toimii. Todettakoon vielä, että perustuslakivaliokunta – vaikka jäsenet ovatkin puolueidensa edustajia – ei toimi poliittisesti ja se tekee päätöksensä lakiesitysten perustuslain mukaisuudesta lähes aina yksimielisesti.

Monen puolueen hallitus tuo politiikkaan omat ”raakuutensa”. Tästä on esimerkkinä terveydenhuoltolain muutosten käsittely.

Kyseinen uudistus on valmistautumista sote-uudistukseen. Laki mahdollistaa järkevän, laatuun ja potilasturvallisuuteen perustuvan työnjaon sairaaloiden kesken. Se luo kaksitoista laajan päivystyksen sairaalaa niin, että yksikään kansalainen ei ole liian kaukana näistä korkeatasoisista, ympäri vuorokauden toimivista osaamiskeskuksista.

Laki luo myös kiirevastaanotot terveyskeskuksiin. Nykyisin monet terveysasemat ja terveyskeskukset panevat ovensa kiinni, kun virka-aika päättyy. Onhan olemassa yhteispäivystys. Käytäntö on johtanut siihen, että yhteispäivystykset ovat toivottoman ruuhkautuneita. Kun terveyskeskuksiin nyt tulee iltaisin ja viikonloppuisin järjestettäviä kiirevastaanottoja, ruuhkat helpottuvat ja monen potilaan hoito tutulla terveysasemalla tapahtuu paljon juohevammin.

Kolmas merkittävä uudistus on sosiaalipäivystyksen tuominen terveydenhuollon päivystysten yhteyteen. Monet terveydenhuollon asiakkaat tarvitsevat myös sosiaalitoimen palveluja, esimerkiksi sairastuneen kotihoidon suunnittelua, avustusta, ruokapalvelua, apua toimeentuloonsa. Näihin palveluihin ohjaaminen sujuu uudistuksen jälkeen joustavasti.

Lakiuudistus on erinomainen ja tervetullut. Siihen liittyy kuitenkin kaksi kipukohtaa. Vaasan seudun ruotsinkielisten potilaiden hoidon turvaaminen omalla kielellään sekä terveyskeskusten sairaaloiden leikkaustoiminnan supistaminen. Nämä sairaalat ovat pääosin entisiä aluesairaaloita.

Saamiensa lausuntojen jälkeen Sosiaali- ja terveysministeriö teki vaihtoehtoisen mallin pienten sairaaloiden leikkaustoimintaan. Mallissa ministeriö olisi voinut tietyin edellytyksin myöntää poikkeusluvan leikkaustoiminnan jatkamiseen. Tätä asettuivat kannattamaan monet Keskustan ja Perussuomalaisten kansanedustajat. Samat edustajat kannattivat myös Vaasan lisäämistä kolmanneksitoista laajan päivystyksen sairaalaksi.

Monipuoluehallituksen raakuus on siinä, että kolmannen hallituspuolueen edustajat eivät suostuneet muutamaan hallituksen alkuperäistä esitystä. Kokoomus voitti 1-2. Aluesairaalat,  ruotsinkieliset, kepu ja ps hävisivät. Monipuoluehallituksen pelisääntö on, että tällaisessa tilanteessa tuetaan alkuperäistä. Ei kai hallitus muuten pysyisi pystyssä?

Kommentoi kirjoitusta.

Päivystys keskittyy mutta sairaalat säilyvät

Keskiviikko 30.11.2016 - Niilo Keränen

PÄIVYSTYS KESKITTYY MUTTA SAIRAALAT SÄILYVÄT

Jokainen meistä sairastuu joskus äkäiseen flunssaan, saa roskan silmäänsä tahi kaatuu pyörällä ja saa haavan polveensa. Tai uusi verenpainelääke tekee huimauksen ja kolesterolilääke mahakivun. Jollakin saattaa ranne tai lonkka murtua syksyn liukkailla.

Ei muuta kun päivystykseen.                                                       

Hyvä päivystyspiste on sellainen, joka on kohtalaisen lähellä ja jonotusaika lyhyt. Parhaimmillaan vastaanottamassa on tuttu hoitaja tai lääkäri, joka tuntee potilaan vaivat, lääkitykset ja vielä työ- ja kotiolotkin. Ongelma hoituu.

Jo ennen kaiken mullistavaa sote uudistusta päivystys muuttuu. Sitä keskitetään entisestään jo ensi vuonna. Pohjois-Pohjanmaalla voidaan olla kohtalaisen levollisia: ympärivuorokautinen lääkäripäivystys tulee jatkumaan Oulussa, Oulaskankaalla, Raahessa ja Kuusamossa, joskin massiiviset päivystykset eivät kaikilta osin täytä edellä kuvaamani ”hyvän päivystyksen” kriteerejä.

Muualla maassa panikoidaan, kun nk. laaja päivystys keskitetään kahteentoista sairaalaan. Suomessa on kahdeksantoista keskussairaalaa ja lukuisa määrä aluesairaaloita. Laajan päivystyksen ulkopuolelle jää niistä monta. Ajetaanko jokin sairaala alas? Lopetetaan tai muutetaan pitkäaikaissairaiden vuodeosastoksi?

Nykyisinkin päivystystä on keskitetty viiteen yliopistosairaalaan. Pienemmissä keskussairaaloissa ja aluesairaaloissa ei ole kaikkia lääketieteen erikoisaloja. Ja jos jollakin erikoisalalla sairaalassa on vain muutama lääkäri, päivystys on mahdoton järjestää.

Erikoisalojen päivystyksen keskittäminen liittyy laajempaan sairaaloiden työnjaon järjestelyyn. Järkevä työnjako ei ole ensisijaisesti taloudellinen kysymys, vaan kysymys on potilasturvallisuudesta ja hyvästä hoidosta. Jos lääkäri tai hoitotiimi tapaa vuosittain vain muutamia potilaita, joilla on tietty sairaus, osaaminen sen hoitamiseen ei säily.

Keskittäminen on tuttua esimerkiksi syöpähoidoissa. Vain isoissa sairaaloissa on mahdollisuus hankkia kalliita sädehoitokoneita ja pitää hanskassa alati uudistuva syöpälääkearsenaali. Toinen esimerkki voisi olla entiseltä työpaikaltani Kuusamosta, jossa aiemmin tehtiin keinonivelleikkauksia. Osaava kirurgi teki niitä muuallakin, mutta muu hoitotiimi osallistui niihin vain sen viisikymmentä kertaa vuodessa. Osaamisen säilyminen oli siinä kintaalla, kun keinonivelleikkauksia pitäisi tehdä vuosittain pari sataa, jotta taito pysyisi. Leikkaukset siirrettiin OYS:iin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Useiden erikoisalojen toiminta säilyy muissakin kuin kahdessatoista sairaalassa, ainakin toistaiseksi. Jos jollakin erikoisalalla on riittävästi lääkäreitä ja hoitajia, myös sen erikoisalan päivystys voi säilyä. Potilasturvallisuuden ja hyvän hoidon vuoksi ei pidä tehdä sellaisia päivystysrinkejä, missä kyseisen erikoisalan päivystyspotilaita on vähän ja että päivystäjille ei riitä töitä
päiväsaikaan. Sitä paitsi se tulisi kalliiksikin.

Koko maan kannalta se olisi myös hölmöä. Erikoislääkäreitä ei kasva joka oksalla, ja jos tuollaisia ”vähän työn” päivystysrinkejä tehtäisiin, osaajista tulisi puute muualla.

Tähän liittyy myös tulevan sote-aikakaudenkin ongelma. Jos valinnanvapauden piiriin säädetään kuuluvaksi runsaasti erikoisalojen toimintaa, erikoislääkärit lähtevät helposti yksityisten toimijoiden palvelukseen. Siellä ei tarvitse päivystää, ja koska yksityisen firman ei tarvitse varautua kalliiseen päivystykseen, voidaan maksaa osaajille parempia palkkoja. Jos merkittävä määrä erikoislääkäreitä lähtee pois julkisesta terveydenhuollosta, pienempien sairaaloiden on mahdotonta järjestää erikoisalojen päivystystä.

Tasapaino laajan valinnanvapauden ja kaikille välttämättömän päivystyksen välillä on yksi soten kynnyskysymyksiä.

Vaikka ensi vuonna keskitetään ja sovitetaan yhteen Suomen kaikkien sairaaloiden erikoisalojen päivystystoimintaa, päivystys jatkuu. Joidenkin erikoisalojen ympärivuorokautinen päivystys loppuu joistakin sairaaloista, mutta viisas sairaala järjestää työt niin, että normaalina työaikana hoidetaan myös erikoisalojen päivystyspotilaita.

Yleensä sairaaloissa toimii myös oman alueensa perusterveydenhuollon yhteispäivystys. Ympäri vuoden ja vuorokauden. Perusterveydenhuollon päivystys on juuri se, mitä aluksi kuvasin, ja se on valtaosalle ihmisistä se kaikkein tärkein päivystyksen muoto. Siellä hoidetaan suurin osa päivystysongelmista, ja lähetetään erikoisosaajalle ne, joihin taito ja välineet eivät riitä.

Koska yöaikaiset päivystyspisteet ovat sittenkin aika harvassa, tulevaisuudessa on erittäin tärkeää, että kaikilla terveysasemilla toimii lääkäripäivystys arkisin normaalina työaikana. Tarvittaessa pidennettynä pitkälle iltaan. Se vähentää suurten yhteispäivystysten ruuhkia ja siellä kansalainen voi kokea sen hyvän päivystyksen.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »